Mun elämä on sekaisin, mun perheellä ei ole mikään hyvin, jokainen kärsii, jokaista pitäis auttaa, mun omakaan pää ei kestä. Rasitan kaikkia, mutta en pysty olemaan hiljaa. Oon huomannut mitä käy kun oon hiljaa, kipu vaan kasvaa. Lyhyestä virsi kaunis, tässäpä se nyt on. Ja onnistuin melkein tuhoamaan välit sillä tasolla millä ne on nyt olleet siihen ainoaan ihmiseen jonka seurassa mun on hirveen hyvä ja turvallinen olo olla. Toivon suuresti et saan pienellä selittelyllä ne takaisin. Mulla ei ole varaa menettää sitä, siitä on tullu mun tuki ja turva, joka aina kuuntelee. Ironista kyllä, eh, en olis arvannu syksynä tätä.
