Let me live my own life

Nojaa, enpä malttanut olla kuitenkaan kirjottelematta ennen uuttavuotta! Enemmänkin en oikein saanut nukutuksi niin tuli mietittyä ties mitä.

Tiistaina oli varsin mukavaa, käytiin siskon kanssa "hieman" shoppailemassa. Mukaan tarttui vaikka mitä tilpehööriä, rahaa upposi sellainen 150e kaiken kaikkiaan. Ilta sitten olikin hieman... mielenkiintosempi. Täytyy kyllä sanoa että tuli juotua _hieman_ liikaa ja tehtyä jotain luonnolleni ei-ominaista, nojaaa eipä se mulle sen kummosempi juttu ollut mutta kaverit kyllä jakso muistuttaa siitä seuraavana aamuna ja kauhistella, no herttileijaa jos mulle asia on ok ja se oli pelkkää pelleilyä umpihumalassa, so what? :D Oon alkanut jotain oppia näköjään siskolta, huhhuh, nyt jo tartuttaa muhun huonoja tapoja!

Sinällään yksi allekirjoittanut meni hieman kirjoittelemaan samaisena iltana hieman aiemmissa postauksissa mainitulle herrashenkilölle. Juuh, en voi edes lukea noita viestejä häpeemättä silmiä päästäni... Noh sain sovittua sentäs et nähään ihan lähiaikoina, jotakin edistystä! Myhh, mun päässä vaan pyörii taaas se sama prkleen ilta alkusyksyltä ja haluaisin niin palata siihen hetkeen kaikessa sekavuudessaankin. Ja tää hirveä haaveilu ei auta asiaa, alitajunnassa haaveilu, sentään hereillä osaan olla realisti. Vaikka nää nyt kuinka yrittää vitsailla että historia toistais itseään mut höpöhöpö, not gonna happen.

Näin eilen (tainoh itseasiassa toissapäivänä) ööääm niissä ekoissa postauksissakin mainitun ystävän, sen koiraihmisen :D Ollaan nyt tässä viimeisen puolen vuoden aikana lähennytty hurjasti, kyllä aiemminkin oltiin hyviä ystäviä mutta harvemmin nähtiin ja kunnolla puhuttiin asioita halki. Nyt ollaan nähty hiiuukka useammin ja eilen puhuttiin siitä miten meidän ystävyys on "kliseisesti" kestänyt kaiken tän ajan, ja siitä kuinka tärkeitä kumpikin silti toisilleen on, ja miten hyvin me silti tunnetaan toisemme. Myöskin se tuli taas huomatuksi miten samanlaisia ollaan, varsinkin ajatus ja tunne-elämältä, osaa hyvin samaistua toiseen kun välillä ihan kuin omia mietteitä kuuntelisi. Sain myös ehkäpä vähän oikaistua väärinkäsitystä tuosta miekkosesta, kun oon vahvasti huomannut että ystävä suhtautuu hyvin pessimisesti asiaan jos oon siitä puhunut. Ihan sen takia koska hänelle on jääny hyvin kusipää kuva kys. ihmisestä ja haluaa suojella mua tollaisilta, pelkäää et mua vaan käytetään hyväksi. Joka nyt ei todellakaan ole huolenaihe missään muodossa, kait se ymmärsi kun selitin miten tuosta ihmisestä on tullut mulle ihan kaveri ja pystyn kertomaan sille asioita ja se mullekkin kait jotain (sinällään mä en tiedä kuinka suuri sen luottamiskynnys on, mutta mulla se on suuri tuollaisiin asioihin liittyen). Kait sain edes hieman käsitystä muutettua, mutta kys. ihmisen tuntien niin kyllä se on edelleen huolissaan musta. Nojaa, enköhän mä oo jo iso tyttö, eikä mua tartte koko ajan vartioida. On tuo ystävä silti rakas ja tärkeä, jaksaa musta pienestä pitää huolta (:

Tänään (..eilen?) käytiin äidin kanssa selvittämässä asioita kaupungilla, nyt on kuntosalikorttikin hakemista vailla kätösissä! Bussikorttikin käytiin laitailemassa ja metsästettiin mulle kenkiä mutta ei kivoja löytynyt ): Joten niimpä tuhlasin kaikki lahjakortit melkeimpä loppuun ostellen vaatteita - ei näin. Kerrankin äiti ei valittanut missään vaiheessa rahanmenosta kun hän ei melkein maksanut mitään :D

Jos sitä lähtisi aamulenkille (mikä se on o.O) ja sit koittaisi nukkua tunnin pari, sovin 12 lähteväni siskon kanssa kaupungille... ottamaan mahdollisesti rustokorua - iik! Mun henkinen tukikaan (mursumeli) ei pääse paikalle niin on tyydyttävä siskon tukeen. Mua on nyt joka suunnasta painostettu ottamaan sitä rustokorua joten jos sen nyt ottais.

Ruuasta mä en nyt edes halua puhua, oon mäsyttänyt nyt yölläkin kaikkea turhaa ja epäterveellistä. Vuoden vaihtuessa on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja edelleen aijon ne easy dietit ostaa (: Nyt kuulumisiin!

Joulun läskeilyt

Hyvää joulua kaikille! Näin vähän myöhään mutta kuitenkin (:

Mulla oli hieman erikoisempi joulu tänä vuonna, veli tuli mun isälle ja hyvin mielenkiintosia keskusteluja käytiin. Ja kun sieltä pelastauduin siskolle niin johan alko ristikuulustelu viime syksystä, huah - ihan niinkuin en itsekkin miettisi sitä aikaa liikaa. Nooh, siitä selvittiin, kylläkin käsitti ihan väärin mutta suht sama mulle, olettakoon miten haluaa :D

Jouluna olen mässännyt varsin vapaasti, on joulu, silloin voi mässätä oikein kunnolla :D Edes lenkille en ole jaksanut raahautua! Mutta tänään vaaka tuossa näytti ihan mukavaa lukemaa, en mä nyt hirveän tyytyväinen ole, en kyllä masentunutkaan. Tammikuussa kyllä alkaa ihan oikea treenaus, salikorttikin jo hankittuna maaliskuulle saakka. ACKD Easy diettiäkin meinasin jopa ehkäpä kokeilla, onkos kenelläkään kokemuksia? Sinällään tälläset kokeilut pitää toteuttaa nyt kun on töissä, koulu vetäisi ruokailun vähän vaikeammaksi.

Pitäisköhän mun taas vuodattaa näitä olotiloja, nooh eipä ne oo miksikään muuttuneet. Tuo yksi herra vaan sekottaa mun päätä lisää, yritin hienovaraisesti yhteen kohtaan kokeilla kepillä jäätä, enkä nyt oikein tiedä mihin tuo meni. Toisaalta se sivuutti asian, toisaalta se kyllä vastasi, kai sieltä jonkinmoista tuli takaisinkin positiivisella tavalla, hui en mä ikinä edes yritä mitään flirttailun tapaista, toikin oli jo aivan liikaa. Ja sinällään kun ei se tyrmännyt niitä kait. En osaa analysoida sitä, kait se pitäisi nähdä kasvokkain ni olis helpompaa, jos se karkaa niin tiedän et joo - unohda. Yeap, too complicated to me, nothing to say about that again in this post.

Tässähän tuo ystävä yritti että traumoja vois muistella uudestaan uutenavuotena mutta eiköhän sillä ole jo suunnitelmat täynnä, että näin.

UV! Lähenee lähenee (; Kohta voitan vedonkin, kerrankin oikeessa, I so knew that! Vielä on hieman uudenvuoden suunnitelmat auki, mutta jos sitä jotain soveltaisi. Mutta huomenna biletetään hell yeah! Vanha kaveriporukka meille tulossa ja tuo yksi mursumarsuli, mielenkiintosta miten nää tulee toimeen, en usko et mitään ongelmia tulee :D

Mutta! Jos sitä uutta postausta laittelen kun uuttavuotta toivottelen (;

The lonely

" 2 a.m., where do I begin? Crying off my face again
The silent sounds of loneliness
Wants to follow me to bed

I'm a ghost of a girl that I want to be most
I'm the shell of a girl that I used to know well

Dancing slowly in an empty room
Can the lonely take the place of you?
I sing myself a quiet lullaby
Let you go and let the lonely in to take my heart again

Too afraid to go inside
For the pain of one more loveless night
But the loneliness will stay with me
And hold me 'til I fall asleep

Broken pieces of
A barely breathing story
Where there once was love

Now there's only me and the lonely "

Nojaaah, sinne men sekin hyvän fiiliksen rippeet mitä oli jäljellä, mä en vaan jaksa. Mua ahistaa ajatus seuraavast viikosta iskällä ja eipä oo oikein mitään valopilkkuakaan koko helvetin viikossa. Haluaisin niin nähdä sen yhden muttaaah, enpä mä tiedä millon se nähtäisiin ja mitä edes tehtäisiin. Haluaisin vaan nähdä sen hölmön säädön jälkeen kun ainakin siitä on mulle tullut kaveri... kait hyväkin sellanen. Kunpa joku tulis ja nostais mut tästä suosta mutta eih... räpiköin vaan.

Tuo Christina Perrin The Lonely kuvastaa niin hyvin tätä olotilaa. Mä en tiedä enään kuka mä olen ja mitä mä olen, mutta sen mä tiedän että mulla on hirveä läheisyyden kaipuu. Haluaisin tohon jonkun jota halata, jonka kainalos olla jajajjjj.... juuuh. Myhh ja se sama fiilis on ollu jo tässä näin koko sen 4kk, aluksihan mulla oli todella vaikeata "sopeutua" elämään sen fiiliksen kanssa, mutta sit sain sen kuriin. Nyt se vaan koko ajan kiipeää jostain ja mulla on hirveän paska olo koko ajan, turvaton ja yksinäinen. Ja uskoakseni se on tullu nyt pinnalle kun tuo mursuseni alkoi seurustelemaan, niin kun sitä söpistelyä katsoo niin pakostikkin tulee ihmeolo. Ei sillä, oon hirveen onnellinen ystäväni puolesta ja on ihana nähdä se noin onnellisena, kun siitä näkee että se oikeesti tykkää tuosta toisesta paaljon (: Tekis vaan mieli itkeä, itkeä ja itkeä, eipä se auta mihinkään. Ja mä en kaipaa ketään ihmistä, siis nimellisesti jota kuta tiettyä. Vain sitä tunnetta... enkä mä haluiskaan sitoutua heti vaikka sellain tilaisuus heti näillä näppäimillä tarjoutuis, oon liian hajalla, herttileijaa eihän se jätkä kattelis mua päivää kauempaa.

Jos vähän ryvetään vanhassa:

" Muttaah, jos huominen olis parempi päivä ja voisin unohtaa tuon yhden kokonaan... partypartyy :D ->
No eipä tänänen auttanut, mutta onpahan hauskaa kuitenkin :D ->
Eieieieiii, ei näin, idiootti minä... mitä mä just menin tekemään? o.o ->

Vaikka eilen idea ei hirveän järkevältä tuntunut, mutta tulipahan itselleen todistettua että olen unohtanut sen yhden täysin. Vasta tänään aamulla tuli mieleen että jösses, en soittanut/laittanut viestiä tai edes miettinyt kys. ihmistä koko illan aikana! :) Ylpeä edes itsestäni, no okei, siinä oli yks muuttuja hieman helppaamassa muttah.. hih, olipas tuo yksi hölmö, noh siitä ei sen enempää voi kuvitella, heti unohdan senkin.."

Kuinka tyhmä mä sillon olinkaan, oletin et juuu kylhä mä sen unohan... noh, 4kk onko eroa nähtävissä? Ok, oon tutustunu siihen, jonka luulin olevan mahdotonta. + se on vissiinkin kaveri? En oo edelleenkään nähnyt sitä sen jälkeen, ihme ja kumma. Ja jos muistellaan vääähän enemmän kauemmas kun koko ihmisen edes ensimmäisen kerran tapasin niin... mulle jäi vain siit mieleen kun se tuijotti mua todella pitkään kun istuttiin portailla jotain höpöttämässä. Varmaankin niin järkyttävän näköin ollu, ylläri (: + se lainas mun takkia ja laitoin oikein hupun kunnolla kun toinen ei itse osannut... huah miehet?

Nyt voisin oikeutetusti sanoa itsestäni ettää voi huah naiset... enkö mä saa mun päätä sen verran kasaan etten kärsis tälläsestä ihmeen läheisyyden kaipuusta. Ei mulle ketään miestä tosta noin vaan viereen ilmesty vaikka kuinka ahistais xd Jos sitä lähtis nukkumaan, ja jos saisin loman aikana tuon suuuuren näkemisongelman pois alta niin sitä ei tarvitsisi enää jauhaa, en tiedä, pää on tyhjä.

Think about that

Hmm... draamaadraamaadraamaa, pukkaa joka suunnasta ja haluaisin vaan vajota jonnekkin piiloon kaikkia ristiriitatilanteita.

Jaaaa nyt mulla on sitten perhekkin niskassa että sinähän nyt sitten laihut :'D Kuntokuuri luvassa ja vaikka mitäh, noooh, eiköhän se tästä.

Oon nyt suunnilleen 6kk asunut yksin, puol vuotta ilman iskän aukroriteettiä vahtimassa, päättämässä mun puolesta, käskyttämässä. Ja tunnen olevani hukassa, tää nyt kuulostaa varsin huvittavalta, mitä mä mangun, mun pitäis olla vaan ilonen. Oon vaan vähitellen huomannut etten mä osaa hallita omaa elämääni, tai enemmänkin mä odotan että joku edelleenkin määräilis mua, kertois mihin pitää keskittyä, en uskalla itse päättää mitään. En mä edelleenkään halua että kukaan tekee mitään mun puolesta koska iskä juuri laittoi mut tekemään kaiken, mutta mun on vaikea ottaa kantaa ja tuoda oma mielipide esille. Ja jos mä tuon mielipiteeni esille, niin pelkään että tapahtuu samalla tavalla kuin mun isän kanssa, se lyö mut täysin maahan jos ei ole samaa mieltä mun kanssa.

Musta on tullut myös todella herkkähipiäinen kuvannollisesti, mä en kestä sanomista niiltä tärkeimmiltä, koska oon jotenkin tottunut siihen ettei enään tarvitse joka päivä kuunnella sitä jatkuvaa vittuilua. Ja tää on vaan huono puoli, kyllä ihmisen pitäis kestää sanomista ihan keneltä vaan. Meen vaan ihan lukkoon ja alan pyytelemään anteeksi, anteeksi sitä et oon jotain mielipuolta asiasta joka ei oo yhdennäinen toisen mielipiteeseen. Mä en myöskään halua riidellä, se on hirveintä ikinä, yritän viimeseen saakka vältellä koko tilannetta.

Kuulostaa niin sairaalta... Puhuttiin tästä äidin kanssa ja se sanoi että silläki kesti pari vuotta ennen kuin se on oma itsensä. Ja kuulemma se ei ole edelleenkään, se jättää jälkensä kun antaa elämän täysin jonkun muun hallintaan. Tietenkin se on eri tilanne mulla ja äidillä, iskä on kuitenkin mun isä, mä arvostan sitä suuresti enkä oo koskaan kyseenalaistanut siltä saatua tietoa. Joten jos se sanoo että olen se helvetin lihava itseään esille tuova huora niin sehän mä sit olen. Mutta kuitenkin, 6kk on lyhyt aika "toipua" jostain sellasesta mihin on kasvanut, se on ollu normi. On vaikea ajatella että asiat muka tehtäisiin toisin :D

Nyt kun olin taas iskällä yötä niin en ajatellut edes että "joo oon iskäl". Enemmänkin olin koko ajan varpaillani millon se taas hermostuu ja sanoo jotain niin osuvaa ja satuttavaa. Sitä odottaa, tietää että kohta se sen sanoo. Tietenkin se jostain koirien ruuan viennistä hermostu ja siitä alkoi taas sellanen kärhämä. Pientä verrattuna aiempaan mutta sekin oli mulle jo ihan tarpeeksi. Mutta kyllä mä opin aikanaan, kyllä se ahdistus siellä aikanaan helpottaa (: Pitää vaan tottua.

Tuntuu niin huvittavalta kirjottaa siitä että mun pitää toipua mun isän kasvatusmallista ja kohtelusta, eihän toi tilanne niin paha oo voinut olla? Kyl mä tiesin että viimeiset 3v oon ollut vähän väliä evakossa mun siskon luona kun tilanne iskän kanssa on menny niin pahaksi. Mutta en mä tajunnut että se on oikeasti vaikuttanut muhun noin paljon, että mä en osaa olla itsenäinen. Noooh, oppi ja ikä aikanaan sekin! :D

pst. hih, varmennus tuli et kyl me nähää joku pv (:

Liika positiivisuus on pahasta

Että sellasta :D Nojaa, on ollut tosi kiva päivä sanoisinko. Äiti tuli tänään viikon lomareissuiltaan ja heti ensimmmäiseksi sanoi että olen kuulemma laihtunut. Joteen kait se paino alkaa lähtemään siitä hiljalleen - toivottavasti. Muutenkin oli ihanaa nähdä äitiä pitkästä aikaa ja siskokin piipahti tässä samalla. Siskon kanssa lähennetty hirveästi, välillä musta vaan tuntuu että sisko turvautuu liikaakin siihen että mä olen aina viettämässä aikaa sen kanssa, ja sitten kun oonkin suunnitellu muuta niin tuntuu pahalta sanoa etten mä pääse nyt. Ja välillä se edelleenkin tunkee liikaa nenäänsä mun asioihin.

Viimeset pari päivää on ollut yhtä vuoristorataa, mulle on tullut huono tapa olla tosi ailahteleva mielialoiltani, ja suuremmaksi osaksi olen ollu hirveän allapäin. Ja tämäkin vain sen takia että yksi ystävä tapansa mukaan talloi mun itseluottamusta alas. Myöskin sen takia ettei saa mitään aikaiseksi mutta siihen olen jo yrittänyt tehdä parannuksen.

Mutta onneksi mulla on tuo yksi murunen pelastamassa mun joka ikisen päivän aina välillä (: Jotenkin se jaksaa katella tätä mun vammaamista ja auttaakin vielä. Ja en edelleenkään voi uskoa että se auttaa mua tässä "suunnitelmassa", ties sitten onnistuuko vai ei :D Sen kyllä tiedän että oikeessa olen meidän yhdessä vedossa mutta njääh.

Samanen kultanen hankki mulle wanhojen tanssiparin ja nyt pääsen ihan oikeasti intoilemaan vanhojentansseista. Huomenna pitäisi mennä mekkoa kokeilemaan, jos ne siellä olevat koot ei mahdu niin pitää katsoa kuinka paljon olisi laihduttavaa siihen suurimpaan kokoon. Mahdottomuuksiin en ryhdy, mutta kyllä mä voin oikeasti sen prinsessapäivän vuoksi kiskoa itseäni enemmän niskasta jotta laihtuisin mekon mittoihin. Ainakin nyt tämä laihdutus helpottuu päivä päivält, enään en ahmimalla ahmi koko ajan vaikka tuleekin niitä "kiellettyjä" ruoka-aineita syötyäkkin suht paljon.

Tulikin mieleen etten ollut sitä yhtä nähnyt vilaukseltakaan... 2kk ja sitten tänään näin, moikkasinkin jopa vaikka se nyt keskittyi johonkin muuhun silloin. Muttah, jotain sekin, en panikoinut sentäs vaikka näin oletinkin.

Hih, jos viikonloppusuunnitelmat nyt toteutuis joten kuten edes, että ainakin olis hauskaa (: Nyt voisi mennä nukkumaan et aamulla jaksais noustakkin

One by one

Kilo kilolta hiipii takaisin, pitäis antaa kiloille kyytiä tässä vähitellen :D Nooh nyt elämä muuttuu hetkiseksi päivärytmiltään aika mukavasti niin jos sitä saisi laihduttuakin.

Liikuntaa on nyt tullut mukavasti lisää kiitos koiran, vaikkakin nyt mun alaselkä on ollut sen verran kipeä et kävely tekee kipeää :/ Prkl kaatuminen.

Mutta koht on joulu, hihhihh <3 Pitäis alkaa vähitellen piirtelemään joulukortteja, hirveät suunnitelmat jo suunniteltu :3 Joululahjaostoksiakin pitäisi tehdä pikkuhiljaa, dunno vaan et mitä ostaa kenellekkin. Huomenna voisi vaikka töiden jälkeen katella jos sais jotain ostettua. Vaikkakaan rahatilanne ei nyt parhaimmasta päästä ole mun laiskuuden takia että jaksaisin tukilaput täytellä sun muuta, liian monimutkaista mun yksinkertaiseen päähän!

Tänään olin perhepäivällisellä hieman kuokkimassa, mä en nyt sinällään siihen sukuun kuulu, eli siis siskon miehen vanhemmilla syömässä :'D Sanoisinko että oli hieman hiljaista, me kun siskon kanssa kuulutaan sellaseen sukuun jossa kaikki vaan puhuu päällekkäin ja kaikki yhteiset tilaisuudet on pelkkää huutoa. Nämä sit oli ihan hiljasia ja me siskon kanssa oltiin siel ihan hämillään, vaikka sisko siihen sukuun "kuulunu" viimeset 11 vuotta :D

Muttah, lunta </3 Onhan se ihan kiva et maisema on valkoinen, on valosempaa ja jouluisempaa. Varjopuolina vaan on lumityöt, arvatkaapa pari kertaa onko mulla mitään lumilapiota? Noeihän mulla sellasii turhuuksii, hautaudun tänne sit jos joku kaivais mut esille hyvällä tuurilla. Myöskin busseilu alkaa oikein  todenteolla, kävelyä siis vielä lisää luvassa!

Huah että on saamaton olo! En saa mitään aikaseksi yhtään missään, asiat vaan kerääntyy ja kerääntyy, herään liian myöhään tajuamaan et oikea hetki meni jo ja nyt on myöhäistä. Ehkä mä joskus opin, nyt vaan pitäis ottaa mahdollisesti yksi uusi pettymys niskaan ja jatkaa sit elämää. Toiminta-tapakaavat pitäis rikkoa et niistä pääsee irti, ja mä olen tätä samaa kaavaa noudattanut koko pienen ikäni.

Nyt voisi alkaa suunnitella nukkumaan menemistä, veikkaisin että nukkumaan saakka pääsen vasta puolilta öin, mut ainahan sitä voi sanoa (;

Happy b'day to me

Nojaaa, eipä ihan vielä mutta melkeimpä...

Syömiset ja liikkumiset on ollu sitä sun tätä, mul ei oikeastaan ole enään koskaan nälkä. Syön vaan sillon kuin huvittaa, aamulla voi maha vähän kurnia jos en syö mitään. Kait se on viel tämä kipeys joka vie ruokahalua pois. Sen puoleen enpä ole terveellisesti syönyt ettäh... se siitä ilosta sitten.

Olo on taas vaihteeksi tosi maassa, koska tuo eräs oli tänään taas tosi tympeä ja loppujen lopuksi jätti vaan vastaamatta. Ehkäpä mä lopetan, annan sen olla n. kuukauden, koska mä en todellakaan uskalla pyytää sitä nyt näkemään. Ihmeellistä vaan on et se oli toissapäivänä taas ihan ok, nyt sitten sellasella "pakko kait vastata kun se ei jätä rauhaan". Mmm jooo, fiksumpi unohtais, enkä ole fiksu sitten näköjään. Sinällään miks mä tuhoan itteäni ja aiheutan pahan olon ittelleni tälläisellä teineilyllä? Ehkäpä jos vaan yrittäis saada ne ihastumis-tunteet kuolemaan, ajatella vaan sitä pelkkänä kaverina ja joskus yrittää lähestyä uudestaan. Nyt mä vaan haluaisin nähdä sen niin tuhottoman paljon, mutta en mä pysty sitä yksin pyytämään ees tapaamaan porukassa, mä en kykene siihen nyt... eikä oikein ole ketään muuta joka sen voisi tehdä nih.

Sentään sain mun joka päiväsen liikuttajan takaisin saman katon alle eli koiran! On se ihana mussukka kuitenkin vaikka kerennyt muuttumaan hirveästi mun isällä asumisaikansa. Eiköhän se vielä siitä sutviinnu toivottavasti. Tiedossa siis päivittäin sellainen 45min reipas kävelylenkki, mun kipeys nyt aluksi hieman vaikeuttaa asiaa mutta ei kauaa (:

Tällä hetkellä fiilis olisi että itken silmät pois päästä mutta mä en edes anna lupaa ittelleni itkeä, turhan takia suoraansanoen. Mä oon muutenkin tehny tästä liian ison jutun, aika aikuistua sen verran että et ruikuta tollasesta asiasta - ainakaan ääneen.

Flunssa

Tukkonen olo, ei saa henkeä, yksinkotona lagaamista ja telkkarista ei tule mitään.

Mitäs tämä tyttö tekee, no tämähän tyttö lähtee lenkille! Selailin nimittäin parin kuukauden takasia, itseasiassa loppukeväsiä kuvia ja hämmästyin suuresti. Oikeasti en mä ollutkaan niin lihavan näköinen kuin kuvittelin kun se 78kg oli mittarissa. Nyt tuli sitten hirveä inspiraatio siihen että 78 on se lukema mihin ekaksi tähtään. Ja sitten kun niitä kuvia oli tarpeeks tuijotellu niin tuli hirveä ahdistus ja roskia viedessä se lenkkipolku niin kutsu nimeä. Käppäilin ihan pikkumatkan alamäkeä, mutta lenkki sekin ja parempi olo tuli siinä. Joten varmaankin voi arvata että sinne lenkille mä menin koska pää meinasi hajota, oli pakko purkaa kaikki jotenkin.

Mikään muu tässä ei ole hirveesti kerennyt muuttua, ihme ja kumma. Muuta kuin että sain työllä ja tuskalla biisejä ladattua puhelimeen ja mun ei tee yhtään mieli syödä mitään. En tykkää olla yksin, koska yleensä sillon mä vaan syönsyönsyön tylsyyttäni.

Tänään kuitenkin oon pakottanu itseni syömään ettei tulis liian heikko olo, aamulla leseinen puuro piltillä + 2 mandariinia, lounaaks kanakeittoa ja 2 näkkäriä, päivälliseks 2 näkkäriä ja iltapalaks nyt syön rasvatonta jogurttia allbran muroilla&leseillä. Vettä oon juonu tuhottomasti, kuulemma se alentaa kuumetta ja mä en tiedä onko mulla sellasta kun mittaria ei ole tässä taloudessa :D

Tuijotellu koko päivän kannettavan ruutua ja miettinyt elämää... Siks mä vihaan olla yksin. Sille yhdellekkin olis ollu tuhat ja sata mahdollisuutta puhua mutta en oo jaksanu. Huonoin tekosyy ikinä mutta oikeasti, jos se on mulle taas sellanen etäinen ja vammanen niin olisin vaan pilannut enemmän tämänkin päivän. Ja tuossa tiskatessa kävin itkemään, syytä en tiedä. Mä alan taas menemään niin palasiksi hetki hetkeltä ja yritän epätoivosesti kauhoa niitä paloja kasaan. Ja sinällään joo, mä en tykkää olla yksin, mutta mä en myöskään jaksais varsinkaan syvällisemmin kuunnella ihmisiä, paitsi tuota yhtä mursumarsua. Tunsin itteni niin tunteettomaksi tänään kun sisko soitti todella pahasta asiasta ja mä vaan odotin et puhelu loppuis. Tietenkin mä oon kauhistunu mitä sille sattu, vihanen sille ihmiselle joka sitä satutti, mutta mä en nyt jaksa puida asioita. Ja sinällään mä olen onnellinen siitä et kukaan ei oo vielä huomannut että oon hajoomassa, oonhan mä siskonkin seurassa tossa viime viikonloppuna melkein itkeny mutta käytiin läpi mun vanhemmista juttuja niin se kait pisti kipeiden asioiden piikkiin herkistelyn. Kylhän se siitäkin johtu, mutta eipä kokonaan. Kunhan vaan saan piilotettua sen, en jaksa selitellä muille, helpompi että mä mietin asian itse läpi... Siin varmasti osasyy miksi en oo vielä sopinut näkeväkseni tuota yhtä ystävää kun se näkis heti mun läpi.

Tunnen olevani niin joku angstaava teini o.O Muttah, mä olen jopa harkinnut epätoivoisinpana hetkinä että jos mä muuttaisin iskälle riitelemään päivät pitkät. Ainakaan en pystyis miettimään asioita, mutta toisaalta mitä helvettiä se 3v oli... Noh, ei provota asioilla. Saan olla onnellinen että mulla on niin ihana äiti, sisko ja isä joista kaikki välittää ja huolehtii musta. Eiköhän velikin vaikka se aika useasti mun elämästä mulle vittuilee, vaikka itse se on vielä pahemmin omansa tyrinyt ja pahemmalla tavalla nuorena elänyt. Tietenkin jokaisessa on puutteensa, mun äidistä on tullut vähän itsekäs kun se "pääsi eroon" iskästä, oon huomannut itsessäni hieman samaa. Iskä taas haluu kontrolloida ja dominoida koko ajan ja sitten mun sisko puuttuu koko ajan mun asioihin, käy tekemässä tupatarkastuksia ja utelee kaiken. Sen mä tiedän että ei nää mua jätä vaikka kaikki muut jättäiskin, joka on aika helpottava tunne sinällään. Siksi mä tunnen niin hirveetä häpeää etten mä jaksa kuunnella niitä nyt, sanon joka asiaan vaan "joojaa".

"Well, you treat me just like another stranger
Well, it’s nice to meet you, sir
I guess I’ll go
I best be on my way out"


Mä en vaan oikeasti tiedä mikä mulla on, okei paino ahdistaa kun ne muutokset oikeasti huomaa itsessään. Muusta mä en tiedä, mun tunteetkin on alkaneet "nukkua" kun en saa niille mitään vastakaikua, tainoh en oo pitkään aikaan voinut saada minkäänlaista yhteyttä koko ihmiseen sen kummemmin muuta kuin "moimitäkuuluupakkomennähei". Sinällään joo, mä välitän siitä kauheesti verrattuna meidän tuntemistasoon edes ja olen siihen ihastunut... luettelen sen kaveriksi. Mutta kun tää tilanne jummaa mun takia, kun en uskalla. Ja sinällään oon miettinyt että onhan tässä maailmassa muitakin. Vaikka se onkin niin mukava, hauska ja ihana... no voihan lol. Miksi mä en vaan ajattelis avoimesti, miksi ihmeessä haikailisin sen yhden ainoan perään joka nyt on ainoana erittäin humalpäissään mun kanssa säätänyt. Eipä noita ehdokkaita nyt näytä olevan mutta ei se sano ettei niitä vois jostain tulla joskus. Ja se ei tiedä mun tunteista, se laskee mut aika varmasti vain hyvänpäivän tutuksi joteeenn... Prkl mitä teineilyä taas :D Joka tapauksessa mä kyllä pyydän sitä näkemään joku päivä, piste.

Nomuttajuu, kohta puoleen voisi ottaa särkylääkkeen ja lähteä nukkumaan. Sitä ennen voisi hieman tuota sanoitus painoista blogia päivitella Plumbin - Cut kun sopii nyt niin tähän fiilikseen osaltaan kuvainnollisesti, tässäpä tämä.

Olo +-0

Niimpä niin, hetihän mie pamahan kipeäksi kun oikeasti alkaa inspis tähän hommaan!

Tämän päivän kohalta sitten menikin kun ahdin 3 vohvelia naamaan, suklaata ja ties mitä. Olo ihan kauhea ja teki mieli vaan kaikkea hyvää. Sen sijaan että nyt illalla olisin kieltänyt itseäni syömästä niin söinkin kanasalaattia, muroja&banaanin, mustikka-vadelmakeittoa ja jos vielä puuroa söisin. Hirveä mättäminen siis menossa, mutta mulla on niin heikko olo että jos nyt sallittakoon. Huomenna jos jaksan vaihtaa viihteelle niin menee pipariksi, mutta sunnuntaina vois ihan hyvin olla jo taas ruodussa. Nimittäin parin päivän ruodus olemisella lähti jo kilo nesteit liikkeelle, joten eiköhän tää tästä viel joskus iloks muutu.

Lueskelin tossa vanhoja blogitekstejä ja huomasin että en oo oikeasti saanut mitään aikaseksi. Muuta kuin tutkiskellu pääni sisältöä ja tajunnut miksi mä aina teen näin. Siltikään en oo tehnyt asioille mitään, blogin pidon ajan lihonut 5kg ja tunnevammailut pysyneet samana. Miksi ihmeessä näin? Ei se nyt herttileijaa blogin vika ole, mutta tämä kertoo etten mä ota tätä tosissani. Herätys nainen, nyt ihan oikeasti ota tosissas, piste.

Pari päivää on ollu kivoja... tainoh, oon ollu perseeseen ammuttu karhu-fiiliksellä liikkeellä, se käy kaikkien hermoon aika vahvasti. Mutta oon vaan niin pettyny itteeni juuri siksi kun en saa mitään aikaseksi, mä en hallitse mun elämää. Kuitenkin vaikka fiilis on ollu täysin päin persettä täs parin päivän aikana niin ihmiset on saanu mut ilosemmaks, varsinkin sellaset joita en sen paremmin tunne. On kuitenkin kiva huomata et mullekkin puhutaan ja pidetään ihmisenä, ollaan mukavia ja näin. Ykskin autto mielihyvin työssä ja näin vaikka ihan hyvin mut olisi voinut jättää sen kummemin noteeraamatta, olisin vaan ollu se ystäväni perässä tuleva joku joka ei paljoa puhu, mut ei. Olis tietenkin kiva näihin tapauksiin tutustua lisääkin (: Sinällään kun meidän luokkalaiset tuntuu vaan tallovan kaikkia alaspäin, myös mua. Tänään oli tullut kommenttia mun kopisevista kengistä, no mitähän helvettiä :'D Kuulemma yritän olla olevani jotain mitä en todellakaan ole, mä olen jumalauta nainen, enkö saa käyttää sellasia kenkiä kuin haluan? :D Voi pyhä jysäys noiden erittäin ahdasmielisten jätkien kanssa, ne menee parin provon liiassa söötissä jonossa jossa kaikki on samaa mieltä niiden idioottien kanssa. Nooo mikäs siinä jos ei omista omaa mielipidettä, pää liian tyhjä?

Tästä tulee mieleen se aiemmin mainitsema "ystäväni" eli kaveri toi nyt kait on, jolle annettiin ystävän kanssa näpäytys sen käytöksestä. Siitä on tullu vähän etäisempi, ihan ymmärrettävää, enkä mä sitä mitenkään läheiseksi kaipaakkaan kun se on tollanen mua kohtaan. Se rohkasee mua aina sillon kun mut lytätään ihan maahan, mutta jos esim. juttelen ilosesti ihmisille (varsinkin jätkille, huom ei meidän luokan xd) ja oon sosiaalinen niin tämä on heti naama norsunvitulla ja tulee niin ilkeetä kommenttia/piilovittuilua et huhhuh. Voi jumalauta nainen, mä saan olla sosiaalinen, mä saan puhua, ei mun tartte olla kenenkään muun piika joka ei saa puhua pukahtaa sillon kun vaan sanotaan :'D

Nojaaa, aloin taas miettimään ihmisiin ja varsinkin mielikuviin kiintymisestä. Sentäs nyt oon oppinut jotain, en ole ihastunut vaan mielikuvaan ihmisestä jonka olen itse luonut, jotain pilvilinnoja. Oon kerrankin aika jalat maassa, joo valmiina pettymään mutta en myöskään ajattele negatiivisesti asiaa. On vaan helpompi toitottaa ittelleen et ei siit mitään tuu niin jos se pettyminen ei sit sattuis niin paljon? Mut ei se mee niin, viimeksikin toitotin ittelleni koko ajan negatiivisesti ja satutin vaan itseni pahemmin, joteeen muut keinot käyttöön :D

Mun täytyy kyllä myöntää et mitä mä tekisin ilman tuota yhtä, se ei haihattele mulle, kerran pitänyt erittäin humalaisen kannustuspuheen jota en ottanut tosissani tilan takia :D Mulla ei ole pitkään aikaan ollut näin läheistä ihmistä jolle kerron melkeimpä kaiken, johon luotan täysin. Pitää mun jalat maassa mutta potkii mua perseelle. Käydään välillä toistemme hermoille mutta niinhän kaikki, nämä hetket korvaa ne täysin päättömät naurunremakat ja syvälliset fiilistelyt. Hirveän tärkeä mursu siitä on mulle tullut ja toivottavasti se viel jaksaa katella mua hyvänä ystävänä pitkään... uskoakseni tää on näin puolintoisin? Tai sit se vaan vihaa mua tarpeeks ((;

Sinällään mun pitäis vissiin tehä joku kalenteri kun hirveest pitäis ihmisiä nähdä mutta ei oo oikein inspistä siihen. Ainoastaan sen yhden haluaisin nähdä mutta eipä mulla ole ollut vieläkään rohkeutta sille viestiä laittaa...suprise suprise. Jännintä on että jopa sellanen ihminen joka harvoin toisten perään huutelee ja kaipailee on nyt melkein kärmeissään ku en oo kerenny sitä näkemään. Koirat taas vaan kaventaa mun aikaa... hih saan koiran kotiin sunnuntaina <3 Miehen korvike siis palaa lämmittämään mun paikan valmiiks sängyst ((:

Nyt melkein kuumehourailen juomaan vettä!

pst Yllätyin et noinkin moni on muka täällä blogissa vieraillut, mä kun en tätä kenellekkään mainosta yhtään missään, ainoastaan yhdelle ihmiselle. Liittäkää itsenne ihmeessä lukijaksi jos nämä mun vammailut kiinnostaa :'D

Anything

Tänään oli hirmu hyvät fiilikset hetkittäin, sain ainakin hyötyliikuntaa kun bussilla liikkuessa pitää aina kävellä asemalle ja näinn. Mutta sitten taas annoin jätkien juttujen vaikuttaa muhun, mutta onneksi on tuolla koulussa niitä aina mukaviakin (:

Mitäs mä olen tänään syönyt... aamulla banaanin ja rasvattoman jogurtin, lounaaksi kaalilaatikkoa, salaattia, ruislimpun viipale ja jtn paistoperunoita, päivälliseksi sitten 2 ruisleivän palasta juustolla ja kurkulla, broilersalaattia krutongeilla, mandariini ja vielä kaiken kukkuraks siihen yksi sämpylä täytteineen. Nyt illalla vielä syönyt rasvattoman jogurtin vähillä muroilla siellä seassa, 2 palaa ruisleipää päällysteineen ja banaani! Sinällään ihan nätisti olen syöny mutta vaan aivan liikaa, sämpylän olisi voinu jättää syömättä. + 1 geisha-suklaa palanen :p

Kävin jopa lenkilläkin, eli jtn sentään saanu aikaseks. Jalka kylläkin alko ilmottamaan itsestään loppumatkasta mutta kaait se siitä :D

Mitäs mä nyt taas sanoisin, mua ärsyttää etten ole sen yhen kanssa pitkään aikaan kunnolla puhunut. Mä niin kaipaan sen sarkasmia ja kaikkea... En mä viitsi häiritä sitä tekstareilla ja koneella olemiset menee aina ihan ristiin, tai sitten normi että fb lagaa ja ei näytä mitään. Nih jooh, mun pitäis keksiä fiksu tapa miten pyytää sitä näkemään mutta mä en osaa, oon ihan uusavuton, ei se nyt NÄIN vaikeata ole. Jospa huomenna vaan länttäsisi sille viestin että mietiskelin et nähtäiskö joku päivä, ei sen kummempaa.

Onneks sentään joillakin menee elämä paremmin ja voi olla onnellinen niiden puolesta ((: Nyt tuutilullaa, meen katselemaan taas outoja painajaishyviä-uniani.

Everything is falling down and I need somebody to catch it for me

Can't you realize that I need you so much right now, I need you to talk to me, it's fucking same what you talk but talk to me please. It hurts to see when you like some bitchs pictures and something like that, I musn't be jealous but I'm.

I pray I pray please

Tappoviikonloppu

Eipäs ole tullut vähään aikaan päiviteltyä, enkä mä oikein tiiä mikä täs olis muuttunutkaan. Tätä samaahan tässä koko ajan jumitan. Varsinkin nyt vaan väsyttää ja haluaisin nukkua.


Viikonloppu vierähti koiranäyttelyssä, joo olihan siellä sikahauskaakin hetkittäin varsinkin kun oli aivan mahtava matkaseura <3 Mutta sitten taas mua edelleenkin painaa kaikki asiat, ja se että joku sanoo mulle miten asiat oikeasti on sattuu. En mä nyt tiiä hyvällä vai pahalla tavalla, kyllä mä ymmärrän et monimutkastan kaiken, mutta mulla ei ole enään itseluottamusta. En uskalla luottaa siihen et sitä jätkää kiinnostais nähdä mua, yleensäkkään missään muodossa. Siitä mä olen edelleen erimieltä että en pystyisi hillitsemään itseäni, jos oikeasti ottaisi vaan asenteen että annan sen olla. Joo silti näkis sen ja näin, mut kattoo haluuko se tehdä mitään. En tiiä, mun elämä on yhtä entiiää.


Olis tarkotus ryhdistäytyä kaikessa, se olis hieman pakkokin kohta puoleen kun seinät kaatuu päälle. Mun pitää päästää irti mun järkyttävistä estoista, uskoa siihen et oon mä jotain, kukaan muu ei määritä mua ja mun elämää, enkä mä tartte lupaa keneltäkään elää. Ei mun tartte ajatella mitä muut ajattelee, ainoastaan niiden tärkeimpien mielipiteillä on väliä ja mun omilla. Nyt sopii niin hyvin Kaija Koon Kaunis Rietas Onnellinen-biisi tähän näin. Kai mäkin oon kaunis jollain tavalla?


"Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa
Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas
Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan
Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa


Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan
Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan


Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä 
Kaunis rietas onnellinen 
Kaunis rietas onnellinen


Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa"


Pitkällä automatkalla on liikaa aikaa ajatella, enkä mä voi nukkuakkaan kun suurimmaksi osaksi mun nukkuminen on unien elämistä yhä uudelleen ja uudelleen. En mä sanois et ne on painajaisia, vaan osaksi, mutta ne parhaimmat unetkin luo ihmefiiliksen joka satuttaa. Niissä mä luotan itteeni, ja asiat menee melkeimpä toivotusti. Mä tarvitsisin jostain nyt niiiin itseluottamusta, jos joku kertois mulle sen, ite mä en enään kykene uskomaan.


"En riittävästi yrittänyt


Ei kaipaus vähene vaikka tiedän etten sinua ansaitsekkaan
Olen silti jotain ymmärtänyt


Ei rakkaus käyttämällä kulu se, vahvistuu
Eikä liekki pala lakan alla se, tukahtuu
Eikä maailma paremmaksi muutu jos ei sitä paremmaksi tee
Eikö siis yritettäisiin vielä uudelleen?

Anna minulle hetki aikaa,
Hetki aikaa miettiä uudellen,
Laittaa sanat oikeaan paikkaan,
Sanoa mitä todella tarvitsen,
Ei mitää liikaa, ei mitään turhaa,
Vain ne sanat jotka sielua ravistaa,
Anna minulle hetki aikaa,Kuule minua, kuule minua"

Haloo Helsingin Kuule minua, noh kai se jotain kertoo. Nyt voisin ahtaa taas lisää ruokaa sisuksiini, ulkona on kylmä, ei huvita lenkkeillä. Tällä kertaa vois kyllä ottaa puuroa niin jos mahakin toimis sentään vaikka lihonkin hiljalleen....


//Välit näköjään nyt vammailee mutten jaksa niitä alkaa korjailemaan.

When everything sucks

Heih, nyt tosiaan tuntuu kaikki menevän suoraan sanoen ihan päin persettä. Tuntuu ettei mulla ole mitään kontrollia omaan elämään, mua pompotellaan sinnetänne, sisko tuppaa nenänsä mun asioihin, se yksi on hirveän tylyn oloinen ja mä vaan lihon.

Paino on sellanen asia mikä on ollu ihana kontrolloida, kun kaikki muu on menny päin persettä niin siin on ollu asia mikä on ollut lapasessa. Nyt se on lähtenyt ihan lapasesta...

Tunnepuoli sitten, mua ahdistaa aivan kamalasti, menetän yöunet ja vaikka mitä. Mietin koko ajan että mun pitäis tehä jotain... ja se ahdistaa. Ja haluan kerrankin tehdä jotain loppuun saakka eikä taas vaan puolitiehen ja sitten lopetan. Mut nyt mun pitäis nähdä se, ihan yksinkertaisesti, pakko heti...

Jos nyt jatkan vielä tätä 2,5h atk luokassa jätkien kanssa kun ne kuunten kaija koota ja katon kun nää hakkaa cs... Pää ei hajoa ei.

Look that fat girl there!

Heipsun, njäh, otsikosta tuli hieman provoava :D Nyt on fiilikset hieman paremmat kun oon siitä alkujärkytyksestä selvinnyt että joo - olen mä lihonut. Shit happens ja eteenpäin pitäis mennä. Mitäs sitten tehdään kun on lihottu, mikä on ratkasu? No laihdutus tietenkin! Nyt oon nätisti syöny viimeiset kaksi päivää, kyllä kävin eilen mäkkärissä, kyllä söin eilen suklaata ja tänäänkin (!), mutta silti mulla on järkky hyvät fiilikset tästä. Mä onnistun jos vaan haluan.

Yritän olla laskeskelematta kaloreita, mutta se on niin pirun vaikeaa kun siitä on tullut tapa. Niimpä välimuotona pyöristelen vähän sinne sun tänne ja mietin kokonaisuutena päivää. Aloitan ja lopetan päivän puurolla, joo ei se hyvää ole mutta se saa mun mahan toimimaan ja on täyttävää joten saa kelvata. + yksi lämmin ruoka päivässä, ja jos haluan suklaata niin ostan Pandan suklaita, pienempi pakkauskoko verrattuna fazeriin ja tälläiseen. Yksi sääntö myös on että zero colaa vain pikku pullo päivässä, ja vettä 2x1,5l juotava päivän aikana. Zero colassahan ei ole kaloreita, mutta aspartaamia ja mitä lie muuta sontaa, siitä on tullu mulle oikea addiktio ja haluun päästä siitä eroon.

Sitten siirrytään liikunta puoleen, mun salikorttihan umpeutu ja kävinhän mä siellä ruhtinaalliset 10 kertaa. Hävettää mut sinne se raha men ei voi mitään, mutta liikunta puoli nyt olisi seuraavanlainen:
- kerran päivässä lenkki
- 3min tuolla ihme vatsalihas laitteella
Lenkki on reipasta kävelyä ja ajan kuluessa lisään hölkkäämistä sinne väliin kun siltä tuntuu. Mun peruslenkkireitti sisältää järkyttävän piiiiitkän ylämäen ja jalathan siinä kuolee. Nohnoh, treeniätreeniä. Lenkistä tulikin mieleen että oon hirveen tyytyväinen itseeni tänään, kävin lenkillä - päivällä. Se suuri ahdistus mikä siitä tuli hipo korvia, mutta mä tein sen. Tykkään käydä illalla lenkillä kun kukaan ei näe mua, tainoh, näkeenäkee, mutta se on eri asia kuin päivän valossa.

Sain vaa'an eilen ittelleni tänne omaan kotiin, joten pääsen takasin mun tuttuun rytmiin kyttäämään sitä painoa koko ajan. Joo - ei ole aina kaikissa tapauksissa järkevää, mutta mulle se tuo aina hyvän fiiliksen jos ruokailun jälkeenkin paino on normaalia alempi taii jotain. Tietenkin vain aamupainoa kannattaa uskoa. Nythän tekis mieli heittää peilit ja vaa'at ikkunasta ulos kun se näyttää niin kauheita lukemia. Vähitellen, jos nyt ensimmäiseksi pääsisi takaisin siihen 78kg, sitten haaveillaan siitä 75kg ja näin eteenpäin. En ota mitään paineita, se paino lähtee näillä keinoilla jos on lähteäkseen.

En malta odottaa että saan mun koiran kotiin, hirviä ikävä, vaikka sanoinkin että koirat ei voi kiinnostaa pätkääkään. On se silti mulle tärkeä ja meinasin ehkäpä ottaa toisenkin termiitin sieltä isältä tänne. Kunhan vaan saan tuon pihan aidattua niin on helppoa nuo aamu-ulkoilutukset, joo mä olen laiska ihminen, aamulla ei lenkkeillä! Koiran kun saa kotiin niin päästään ympäri metsiä rämpimään, etsimään uusia lenkkipolkuja yms. Tästä tulikin mieleen että katsoin bussiaikatauluja ja bussi lähtee tuosta pihalta melkein :D Joten voisin ottaa tavaksi jättäytyä aiemmin pois bussista niin tulee hyötyliikuntaa. Skootterilla liikkuminen ja järkyttävästi syöminen ei oo ollu mulle hirveen hyväksi.

Kerrankin kun olen pysytellyt laihdutus-aiheessa niin mennääs vähän ulkopuolellekkin. Tajusin aivan mahtavan asian tuossa, mun ei pidä ottaa hirveätä stressiä tuota yhtä jätkää kohtaan. Tainoh, kyllä mä siihen edelleen oon ihastunut, ja jatkan samaan malliin puhumista yms. Mutta asiat kulkee omalla painollaan niin kuin kulkee, mun pitää tehdä jotain radikaalia, sen mä tiedän, mutta en ota siitä nyt stressiä. Ensinnäkin haluaisin edelleenkin nähdä sen, toivottavasti jossain vaiheessa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, mutta turha mun on itseäni "pitää pantissa" ja oottaa jos nyt sattumoisin se jossain vaiheessa musta kiinnostuis. Olettaakseni sillä on vaikka mitä menossa joten mitä minä turhaan jään rannalle ruikuttamaan, avoimin mielin siis jos jostain tuolta tulis joku munkin kohdalle (ihastumisesta välittämättä) (; Kaipaan vipinää, säpinää jotain, ja mä kuvittelin että en tule ikinä sanomaan näin ;D

Mulla olis vielä tuhat ja sata asiaa joista voisin kertoa, mutta jätetään myöhemmälle. Oon kuitenkin tajunnut miten asenne vaikuttaa kaikkeen, sen takia oon nyt sillä asenteella et perkele mä olen upea, vaikka lihava olenkin. Kyllä mä voin olla nätti ja vaatia muutakin kuin haukkumisia vastakkaiselta sukupuolelta. Jos tää itsevarmuus tästä vähitellen kasvaisi (:

No mutta nyt mä häippäsen tekemään porkkanasosetta ja kalapuikkoja, tiskaus myös odottaisi siinä samassa syssyssä!

Ajat muuttuu, ihmiset muutttuu, koko maailma muuttuu

Heipah taas pitkästä aikaa, mä en nyt yhtään tiedä mitä kirjoittaisin. Mulla on ihan tyhjä pää ja niin paska olo kuin olla ja osaa.

Syöminen, lenkkeily, äh mä en jaksa ajatella. Oon aika varmasti lihonulihonulihonu, mutta toisaalta oppinu vähän jo pitämään itsestäni. Enemmänkin vaan taas mun itseluottamus alkaa murenemaan, siitä et kaikki jättää mut. Mulla pitäis olla kaikki hyvin, mä sain vihdoinkin itselleni oman kodin, rauhan mun isän terrorisoinnilta. Yhden hetkittäin viisaan jätkän sanoin vois sanoa että 90% elämästä kun menee hyvin niin tarttuu siihen jäljelle jäävään 10% ja murehtii siitä. Mitä mä murehdin? Mun painoa, että menetän rakkaimmat ihmiset maailmassa ja että satutan sydämeni. Oon vaihtanut mun "aikuisen murheet" teinipelleilyksi, miksi ihmeessä? Ennen mietin miten pidän pääni kasassa vielä yhden päivän, en tiuskase iskälle, en ahdistu, miten maksetaan tämän kuun laskut, miten riittää raha. Nythän mun pitäisi huolehtia raha-asioista mutta ei - kaikki sujuu suht hyvin ja minä saatana angstaan jostain perkeleen jätkästä joka ei tule koskaan varmasti pitämään mua kaveria kummosempana.

Mä oon antanu itteni ihastua ja nyt kärsin sen seurauksia. Musta on niin säälittävää olla ärsyyntynyt siitä että ei ole puhunut yhden ihmisen kanssa melkein viikkoon, ja se ahdistaa. Haluaa tietää mitä toiselle kuuluu - pahin vielä tässä se että tiedän että kys. ihminen varmasti vittuakaan miettii mitään minun suuntaankaan. TAAS tätä yksisuuntaista paskaa suoraan sanoen.... Miksi mä en voi ikinä kiinnostua sellasista ihmisistä jotka voisi edes pienellä todennäköisyydeltä pitää mua viehättävänä ja mukavana, ja voisi mahdollisesti kiinnostua musta romanttisessa mielessä.

Jos nyt näkisin sen torstaina, taih edes jossain vaiheessa, oon keksinyt siihen mahtavan ilta suunnitelman. Tiedän etten osaa olla normaali, ja jos on paljon ihmisiä niin musta tulee järkyttävän mustasukkanen. Ihan pienimmästäkin... Joten olen päättänyt tosiaan keskittyä muuhun, mutta kuitenkin tutustua siihen hienovaraisesti, en yli innokkaasti tai ala lääppimään tai mitään. Olen vaan oma itseni - kyllä mä siihen kykenen jos haluan tarpeeksi. Mitä oon valmis tekemään jonkun ihmisen eteen joka ei välitä musta sen kummemmin... ehkä mä teen sen vaan sen takia kuin moni muukin. Koska saan kylmiä väristyksiä, hymyilen typerästi sen kirjotuksista ja vihlasee syvältä jostain jos puhutaan sen naisasioista. Musta jotenkin vaan tuntuu et noi puheetkin nähnyt vaan vaaleanpunaisten lasien läpi, huah, jos se ees suostuis tulee tänne niin voisin olla happyhappy.

Millon mun elämä on ollut yhdestä miehestä kiinni? Mitään muuta en enempää toivois, miks ihmeessä? Tää oikeasti kuulostaa niin säälittävältä, haluaa turvallisen ja mukavan olon niin kuin sillon, huah...

Ehkäpä mä lopetan tän avautumisen ajoissa, tai liian myöhässä nyt jo.

I will try to fix you

Entä jos kukaan ei osaa korjata? Mulla on nyt niin tyhjä ja tarpeeton olo, pelkään yli kaiken sitä et kaikki ihmiset jättää mut, hylkii mua, päättää että en mä oo muuttunut. Mä en itse kykene näkemään mitään muutosta, kun mulla menee todellisuus sekasin. Kun mä mietin vuoden taakse, mä muistan vaan juttuja koirista. Nyt mua ei helvettiäkään kiinnostais harrastaa koirien kanssa, mikä muhun on mennyt. Mun henkireiästä on muuttunut mulle ikävä asia joka vaan muistuttaa vanhasta. Tai enemmänkin se harrastaminen, näyttelyt, kouluttaminen, asia jonka mä osaan perkeleen hyvin ja mä tiedän sen. Miksi mä en osaa tasapainotella? Mitä tehdään siinä vaiheessa kun ei enään jaksa, jaksa elää toisten mielen mukaisesti. Mä en kykene miellyttämään mun vanhempia ilman että mä kaiverran mun oman minäni pois. Onko mulla omaa minää, mikä mä sitten olen? Jos joku kysyi minkälainen mä olen... vastaisin että, mitä mä vastaisin. Mä miellytän ihmisiä, mulla on edelleen se pakottava tarve tulla hyväksytyksi.

Mikä mä olen, mitä mä olin, mä en osaa vastata. Ainoastaan sen mä tiedän et mä ennen eristyin, koin sen helpommaks, jos mä piiloudun niin mua ei huomata. Kukaan ei voi satuttaa mua jos mua ei ole. Tai sitten olenko mä sitä mitä mun isä toistaa, mitätön ja itsekäs, oon miettinyt et miksi mä uskon edes mun isää. Mä uskon sitä ihan kaikessa silmät sokeina kuin pikkulapsi, eikö se oo suurinta kunnioitusta mitä ihminen voi saada. Onko se ansainnut sitä, ei, ainoastaan sillon kun oon tehnyt jotain millä se voi kavereilleen retostella niin sillon mä olen niin mahtava lapsi, se joka ei polta, juo, keskittyy kouluun, kouluttaa koiria onnistuneesti, on jopa kouluttaja - perinyt kaiken isältään. Kyllä se ainakin on jotain multa vienyt, mun oman minän. Mistä mä voin sellasen uuden tilata...

Jos nyt rakentaisin itteeni uudelleen, palapalalta, voisin alkaa miettiä mistä mä nautin. Mä oon hirveän estonen ihminen, mutta mä rakastan hullutella. Miks ihmeessä mä en sais? Jos mä heittäisin kaikki mun estot nurkkaan, et saatan näyttää tyhmältä, lihavalta, kömpelöltä, ja vaikka mitä. Mikä kukaan on mua arvostelemaan. Alkaisin olemaan oma itseni, mikä se sitten on.

Mä oon huomannut taas vetäytyväni kuoreeni, juuri sen takia et muuttuisin näkymättömäksi. Ennen pystyin syömään ihmisten edessäkin, nyt se ahdistaa. Haluan piilottaa sen, haluan piilottaa itteni. Kaikki toistaa miten mä oon muuttunut, ulkonäöllisesti ja ihmisenä, mä pelkään sitä. Mä pelkään että mä totun tähän, et ihmiset ei ookkaan niin pahoja, et mä pystyn oikeasti luottamaan ja olemaan se oma itseni. Että ihmiset on oikeasti pääosin mukavia mua kohtaan, se että mua kohdellaan ihmisenä. Pelko syntyy, kun ajattelen että jos joku tulee ja vie tän kaiken pois. Sit mä olen luonut mun itseluottamuksen tähän, sitten kaikki vaan häipyykin, musta muuttuu taas näkymätön.

Tällä hetkellä mä en voi muuta kuin vihata mun isää, vaikka en mä sais sitä syyttää, se kasvatti musta tälläsen, mä en uskalla luottaa yhtään kehenkään. Toitotettiin että omat asiat on omia, ei ihmekkään ettei sillä pää välillä kestä kun senkin omat asiat on omia. Miten kukaan voi löytää ketään tässä maailmassa jos on sulkeutunut. Ellei joku muu tule ja riko sitä kuorta, mä olin onnekas sen puoleen että mulle tuli joku ja rikko sen kuoren. Ruma ankan poikanen mä ainakin olen, ja enpä taida joutseneksi muuttua.

Takaisin todellisuuteen niin huomenn muutto (: Jotain positiivista, onneksi mulla on ystäviä, vaikka mä pelkään et ne hylkää mut, mutta on ne ainakin vielä tukena... ilman ainakin tuota yhtä mun pää hajois lopullisesti.

Ps. Järkytyin lihoneeni 5kg viime keväästä, nyt se tiukka linja alkaa oikeesti, joo ei mul muuta

Badoom, boom, boom, badoom, boom

"Boy you got my heartbeat runnin' away
Beating like a drum and it's coming your way
Can't you hear that boom, badoom, boom, boom, badoom, boom, bass
Yeah that's that super bass"

Lalallalallaaa :D Kaiken tän viikonlopun draaman jälkeen on pää ihan sekasin. Ystävän ongelmia selvitellyt ja ahistunu kuoliaaksi.

Viime viikko meni niiin nopsaan siinä sekoillessa, ei ainakaan voi väittää ettei olis ollu hauskaa! + messuiltiin ja istuskeltiin bussissa ikuisuuksia :D Viikonlopuksi sitten päätin ryhtyä hurjaksi ja menin iskälle yöksi - aluksi ahdisti ihan kamalasti, mutta pienen lenkkeilyn jälkeen loppuilta meni hyvin. Mun mieli vaan hieman järkkyi pienestä piikittelystä, kun sellasta ei ole joutunut kuulemaan pitkään aikaan eikä pakokeinoa ollu.

Mutta eilen sitten kaiken draaman keskellä pidettiin tyttöjen iltaa cosmoa lukien! Toivottavasti nyt tuon ystävän asiat selviää parhaiten päin.. mikä se parhaiten sitten on niin ei sitä tiedä :/ Cosmoa lukiessa tuli ihan pikkulapsi fiilis tai enemmänkin "helvetti mä oon oikeesti jälkeenjääny", vaikka eihän noin sais ajatella. Jokaisella on aikansa ja vielä ei oo tarpeeks tyhmää miestä löytyny joka mun kanssa alkais seurustelemaan ;D Vai pitäisköhän mun nyt kaikkien mieliks sanoa ettei ole standardien (jotka on erittäin löyhät) mukaista jätkää löytynyt, ja pah, eiköhän se tästä osapuolesta ole enemmänkin kiinni. Mun ei ole vaikea puhua tälläsistä asioista, mutta niistä on hieman turhauttavaa puhua kun itsellään oma kohtainen kokemus on +-0.

Kauhistuin myös siitä että mä en ole koskaan ollut rakastunut, oikeasti :D Kyllähän mä siis monia ihmisiä rakastan, mun ystäviä, perhettä, mutta romanttisesti ajatellen. Ihastumisiakin on ollut yhden käden sormilla laskettavissa, ja viimeisimmästä pettymyksestä selvisin ennen kesäloman lopussa. Enkä mä nyt kovin helposti jätkään ihastu, tai edes kiinnostu... Myönnettäköön että olen mä nyt jostakusta kiinnostunut, mutta edelleenkin hieman mahdoton tapaus minua ajatellen. Mites se meni, valitsen aina ne miehet mitä en voi missään tapauksessa saada? Eli mun päällä on ihan varmasti liian korkeat kriteerit, selvä juttu. Noei, vakavasti ajatellen oon hirveen tyytyväinen et oon saanut pidettyä tunteeni kurissa, jos haihattelisin ja antaisin tunteiden viedä niin voisin olla jo kys. ihmiseen täysin ihastunut - mutta ei. Kaverina tutustuminen kuullosti paljon paremmalta idealta ja sitä tässä yrittänyt tehdäkkin, kait se on onnistunut... mutta en mä silti ajattele "noo jos joskus tulevaisuudessa enemmän", enemmänkin yritän vaan olla sen kummempia ajattelematta. Koska sitten mä taas satutan itteni kuvittelemalla liikoja, joten jos pidetään se oletus ilmassa ettei mulla ole mitään toivoa kys. ihmiseen, koskaan, milloinkaan. Ja sehän se totuus on! Mukava ja ihana se kyllä on nyt näin kaverina, kait mä sentään sellanen sille olen (:

"Sä et voi voittaa, ellet yritä"

"Ei maailma paremmaksi muutu, jos sitä ei itse paremmaksi tee"

Mutta! Mä pääsen kohta muuttamaan, enään pari päivää. Vihdoinkin pääsee kotiutumaan, sisustamaan, tekemään jostain paikasta kodin, sellasen missä voi rentoutua, opiskella, ja vähän rellestääkkin (; I cant wait <3 Kivoja viikonloppuja tiedossakin jo toivottavasti (:

Syömisessä tosiaan ryhdistäytynyt päivän verran, mitä nyt iltasyömiseksi mennyt aika pahasti. Suunnitelmissa olisi että kun uuteen kämppään pääsee muuttamaan niin voisi tehdä monia ruokia, pakastaa ja sit sieltä aina sulattelis jotain. Kunhan vaan saa aikaseks tehtyä. :D Liikuntapuolta jos parantaisi sen verran et useammin sinne salille kun kerran on mahdollisuus, lenkkeilyä kerran per päivä, ei luulisi olevan niin vaikeaa.

Nyt FC Venuksen tuijottelua ja sitten tutilullaa, öitä (:

Ei niin paljon pahaa kuin vähän hyvää

Heissan taas, jotain ehkäpä saanut parin päivän aikana aikaiseksikin!

Aloitetaan siitä että olen vihdoinkin jaksanut raahautua salille, kylläkin vasta eilen ja vain kahdella jumpalla käväsin. Vuorossa oli korsetti, eli esim. linkkareita ja vaikka mitä o.o Meinas olemattomat vatsalihakset, joita en luullut edes olevan, kuolla kesken treenin :D Ja siihen päälle vielä tanssia puol tuntia, bollywood vaikutteista josta olin ulkona kuin lumiukko. Luojan kiitos että siellä ei ole peilejä!

Tänään hieman oli lagaava fiilis aamusta, aivot ei kyenneet suodattamaan yhtään mitään. Ja sen lisäksi mulla oli hirveen huonot fiilikset, tai enemmänkin pohdiskelevat yhden ihmisen käytöksestä... Sinällään käytin mun kaiken aivokapasiteetin jo eilen illalla ensin miettimällä yhden biisin merkitystä ja sitten ongelmoimalla toisten ongelmia. Ihmettelen edelleen miten tuo kys. ihminen edes alkoi mulle tollasia puhumaan, kait sitten en ole enään niin joku random, kai.

MUTTA, loppupäivä... huhhuh mitä riehumista :D JA pääsin katsomaan uutta kämppää, se on iiiiihanaaa<3 Olen rakastunut totaalisesti, kyseessä siis rivaripääty saunallinen kaksio! Oikea unelma, mitä nyt hieman vanhanaikanen mutta eipä ne mua haittaa. Suojasassa paikassakin, ja lähimpään kauppaan joka on 24/7h auki on vain puol kilsaa. Aivan mahtavaa, nyt oon ihan intopiukeena katsomassa jotain halpoja sisustuselementtejä läpi et sais kivannäköisen kämpän. Budjetti kyllä on hyvinnn pieni, mun kun pitäisi äidiltä pyytää rahaa vaatteisiinkin - vain siinä tapauksessa jos onnistun laihtumaan. Mutta, muutto on 10pv päästä tai ensi kuun alussa, en malta odottaa. (:

Syömiset nyt on menneet ihan päin persettä... suoraan sanoen, mässyttänymässyttänny. En jaksa ottaa syömisestäkin stressiä, mutta totuus on että tällä tahdilla lihoooo, se on varma se.

Kuitenkin, huomenna voisi raahautua taas salille! Ja viikonlopuksi keksiä jotain todella mukavaa - toivottavasti ;D

Haaaaste

Haaste: käytä vähemmän täytesanoja, joooo-o, ei tuu onnistumaan (:

Prisman jäätelöosastolla räkättämisen jälkeen ystävän kanssa + 1200kcal jäätelöpaketin oston jälkeen voin ehkäpä sanoa tätä päivää onnistuneeksi. Taaai en, söinhän mä vaan puolet tosta paketista ;D Mussutin salaattia, salaattia ja salaattia, hurjat syömiset, oli siinä kait kanaakin. Liikuntakin +-0, ellei sitä mäkkäriin ja takaisin käyskentelyä hajamielisen neidin laukkua metsästäessä lasketa hyötyliikunnaksi! Kiilailun jätkien eteen jonossakin voidaan laskea tähän, varsinkin audimiehen kuolailun abclla... Oon kyllä aika varma että se oli isi-liisinki, mutta eipä haittaa.

Suuret suunnitelmat pyörähtää tammikuussa käyntiin (; Kauhulla odotan, maailman loppu tulee aikas varmasti o.o Nooo, enköhän mä ton hölmön sielt huljast 18 veee elämästä pelasta tänne pikkulapsen elämään.

Hienoa että mulle tehdään _tutustumis-suunnitelmia_, siis että mitä? 3krt viikossa on pakko puhua, mitenköhän kys. ihminen meinasi tätä mun suunnitelman toteutusta vahtia. Ainahan sitä voi toivoa parasta :D

Huomenna voisi oikeasti saada aikaiseksin mennä salille, crosstrainer jo huutaa mun nimeä <3 Palaan mussuttamaan omenaa, huomenna pitäisi jaksaa raahautua kouluunkin... ken tietää jaksaako sinne saakka mennä.

Salikortti!!

AAAAAA, sain sen salikortin kuukaudeksi viimein <3 Miten pienestä ihminen voi olla iloinen, nyt sitten viimeinkin pääsee jumpille ja crosstrainerille juoksemaan melkeimpä milloin vain! Harmikseni jätin kuulokkeet työkalupakkiin niin se verotti mun liikkumisinnostuksen tänäselle joten en mennyt käymään heti tänään salilla :/ Nooh viel kuukaus aikaa ;)

Ruokapuolesta en halua edes puhua, tänään kävin äitillä syömässä hirvikeittoa (namnamnam) ja lisäksi mussutin ties mitä. Varsinkin näin täällä kotona yksinäni olen syönyt murojamurojamuroja, näkkileipäänäkkileipää, jatkuvalla syötöllä. Aina tulee ajateltua "noo huomenna syön nätimmin", eikun se on nyt! Ihan oikeasti, 2.10.2011 alkaa ihan oikeasti se nätisti syöminen, ei tällästä mässäystä jatkuvasti. Vaaka kun ei ole armoollinen vaikka itse olisikin :/

Mutta! Mites tämä viikko nyt on mennyt... nohmmm, eipä tässä sen kummempia suoraan sanoen. Tuossa perjantaina olin lastenvahtina, helppo nakki! 2 lapsukaista, ensimmäinen 10v ja toinen 3v. Vanhempi on mun veljen muksu, veli kylläkin asuu ulkomailla ja on eronnut veljenpojan äidistä. Eihän sitä poikaa edes näkynyt koko iltana! Pari kertaa näin vilauksen koko lapsesta :D Lähti kaverilleen ja sitten soitin sille pari uhkauspuhelua perään, tuli kotiin sentäs nukkumaan ajoissa. Paras selitys ikinä tuli kuultua, miksi mä en tälläistä ipanana keksinyt:
M: Yhdeksäs sitten kotiin!
P: Ei siellä oo kelloa, soita sitten.
M: Jaajaaa-a
P on siis 10v lapsonen ja M minä, mutta hohhoijakkaa, puhelimessahan ei ole kelloa! :D Tunnen itseni hyvin blondiksi vaikka tajusin sen jo sillä hetkellä. On se kyllä oikeesta suvusta fiksuutensa perinny ;)

3v prinsessan kanssa ei nyt hirveästi ongelmia ollut, hieman pientä kinaa kun halusi karkkia illalla, mutta siitäkin päästiin neuvottelemalla. Katseltiin fbstä mun koirien kuvia, ja minusta kuvia (pikku neiti välttämättä tahto), hihitteli miten jossain kuvassa pussaan koiraa poskelle ja sitten alkoikin kyselytunti oonko pussannut poikaa! Taisinpa siihen myöntävästi vastata, seuraavaksi tytsy halus tietää missä mun lapset on. Joutui pikkuinen pettymään kun sanoin että ei mulla vielä ole lapsia kun oon itekkin vielä lapsi. Lopulta kuitenkin telkkua kun katsottiin niin neiti laittoi tyynyn mun mahan päälle, ja kävi siihen mun jalkojen väliin nukkumaan tyytyväisenä. Hämmentävät nukkumisrituaalit mutta :D Nukahti mukisematta, siitä sitten yritin viedä sitä yläkertaan nukkumaan mutta tytsy heräsi juuri portaiden päässä. Kipitti hirveää vauhtia takaisin sohvalle ja tällä kertaa sain sen nukkumaan sentään peiton alle toiselle puolelle sohvaa.

Vanhemmat loppujen lopuksi tuli puolen yön jälkeen, hieman hämmentävää kun en saanut edes maksua (tämä selvitettiin tänä aamuna) jajjajj... Päätin alkaa välttelemään humalaisia miehiä, kyllähän mä ymmärrän että päissään lagittaa ja pahasti, mutta ahdistavinta ikinä on kun olen yksin alakerrassa lagittavan miehen kanssa joka sattuu tuijottamaan mua kun puen ulkotakkia päälle, seisoo siinä hiljaa... ja se tuijotus ei tietenkään kohdistunut silmiin... nih, häivyimpä aika vilkkaaseen.

Juomisesta tulikin mieleen, yksi päivä heitettiin läppää yhden ystävän kanssa ja menimpä heittämään että mä en enään ikinä juo kivojen jätkien seurassa, jotka voisi ympäripäissään saada ajatuksen että mä olisi jollain tavalla viehättävä. Täähän on ihan mahtava oivallus! :D Tiedän kyllä että itse siinä vaiheessa olen helposti johdateltavissa, mutta jos oikeasti olen jo selvinpäin pitänyt jätkästä ja näin niin lähden liian helposti mukaan, muussa tapauksessa osaan olla välittämättä, eli onhan mulla jopa joku rajakin. Miks mulla ei sais tosiaan olla, sen takia että oon lihava ja ruma? Paskat sanon minä, joku kunnioitus sentään itteenikin kohtaan vaikka se onkin totuus.

Tästä tuleekin mieleen se miten mä en osaa ottaa kehuja vastaan! Mulle tulee hirveä o.o jäätö ja meen ihan hämilleni, koska ensimmäiseksi tulee mieleen että se nyt ihan varmasti vaan vittuilee, tässä nyt ihan varmasti vaan tehdään pilaa mun kustannuksella. Jos joku sanoisi että mä olen kaunis - varsinkin miespuolinen niin varmaankin miettisin seuraavat puol tuntia että mitäköhän helvettiä se nyt sekoilee. Miksi mä en itse osaa nähdä asiaa näin, että mä en olisi niin lihavan näköinen, tai ruman? Miksi mä en osaa arvostaa itseäni? Toisaalta mua harmittaa se... haluaisin oppia arvostamaan itseäni, ei mun tarvitse tyytyä mitä mulle heitetään, kyllä mä saan haluta - kyllä mä voin joskus saada juuri sen mitä haluan.

Mutta toisaalta - mihis tämäkin ajatus menee, juuri nythän mä teen sitä. Tavottelen jotain niiiiiiiiiin mun saamis-rajojen ulkopuolelta. Miksi missään nimessä se jätkä musta kiinnostuisi, eiköhän sillä riitä niitä laihoja ja kauniita... nih.

Tutum-tutum-tutum, juh, sydän lyö, liikaa väärälle henkilölle. Palaan taas siihen hetkeen kun nojaan sen rintakehää vasten ja kuuntelen kun sen sydän lyö tuhatta ja sataa. Jooo-o nyt loppu, 2kk takanen juttu, get over it ja keskity siihen jätkään tutustumiseen jos et muuta keksi.

Hämmennyin.... torstaina ja perjantaina kun puhuttiin kaverin kanssa painosta, kysyin siltä yhdessä vaiheessa että ootko tosissas ja kuinka paljon se luulee mun painavan. Se vastasi että painan sitä korkeintaan 5-10kg enemmän, totuushan on että painan yli 20kg enemmän. Kys. kaveri oikeasti järkytty ja sanoi että en mä näytä niin painavalta, ihmettelen kyllä suuresti tälläistä harhaluuloa :D Tai sitten se sanoi sen vaan kohteliaisuuttaan, njääh, en tiiä.

Äitin kanssa tänään puhuttiin myös aiheesta jos toisesta, sanoin sille suoraan että mä en jaksa enään harrastaa niin paljon koirien kanssa. Kerroin että kuinka tärkeä osa elämää ne mulle onkin, mutta ne on vienyt multa niiiin paljon. Vaikka koirat on ollutkin mulle henkireikä, se on myös vienyt aikaa muulta elämältä. Ennen se ei haitannut - mulla ei oikeastaan ollut muuta elämää. Mutta nyt joudun aina vaan skippaamaan koirajuttuja kun ne ei innosta, mä rakastan sitä että mulla on muutakin elämää, ja se että mä voisin tutustua sellasiinkin ihmisiin joiden kanssa ei puhuttaisi vaan koirista. En sano etten haluaisi puhua koirista, mutta esim. yhden ystävän kanssa on ihana puhua kun sen kanssa voi puhua ihan mistä vaan, koirista ja tiesmistä, ihan sikinsokin, mutta me koiraihmiset nyt ollaan tälläsiä ;D Asian pointti oli että äiti oli ihan samaa mieltä loppujen lopuksi kun asiaa oikein puhumalla ratkottiin, mun äiti on ihana <3

Mmmm, mistäs mä nyt voisin vielä avautua! Nohh, oon mietiskellyt tässä miten kaksnaamasia ihmiset oikeasti on, miten ne antaa olettaa asioita eritavalla kun asiat oikeasti on. Siinä tulee hieman sellainen tunne että uskaltaako keneenkään luottaa? Jos joku feikkaakin mulle, oikeasti vaan haukkuu mua seläntakana, on sitä tapahtunut ennenkin? Kuitenkin mulla on vahva tunne että mun ei tarvitse pelätä mun lähellä olevia ihmisiä, mä voin luottaa siihen et ne ei puhu musta paskaa/puukota mua seläntakana, luulen et ne tajuaa miten mä oon satuttanu itseni juuri siihen monen monta kertaa, ja miten sellanen käytös tuhoisi mut täysin - mut ja mun olemattoman itseluottamuksen. En väitä että en itsekkin olisi joskus ollut "kaksnaamanen" tai antanut olettaa asioita väärin. Vähän aikaa sitten juuri annoin olettaa asioita väärin, en vaan jaksanut oikaista ja kuunnella marmatusta. Mutta sit päätin että mä saan olla juuri sellaisten ihmisten kanssa kun haluan, elää elämäni miten haluan, eikä kenelläkään pidä olla siihen marmattamista, piste.

Nyt voisin ystävän humala-puhelun kannustama hilppasta itseni nukkumaan, hahahh, heippah :D

Family

All I ever would want is that you would notice me and be my friend, I don't want anything more, I can hope but I can't demand that. So if you would just try, it would be big thing to me. The problem is that I afraid that you think that I'm bland and stupid, fat and idiot, somebody that you don't ever want to talk, or you don't want talk now, and talking is only necessity. Actually its more if I just try to get know you, but I'm too afraid for that. Not anymore, I can't just whine all the time, because its only me that I can blame. It would be easier if you would come to half way road, but I know that it's the one and same to you that will you or not get to know me. One way road, hah, I hope that not.

Human must have dreams, but as we're little we hear that you should have dreams but you can't have all you want. You can only hope that someday somebody comes - NO, you make your dreams come true. Nobody else can't do that for you.

Kuitenkin englanniksi mongertamisen jälkeen voisin kertoa viikonlopusta :D Enemmänkin perhe täytteistä viikonloppua. Perjantaina kävästiin ystävän kanssa kaupungilla, pitsaa mussutamassa ja ties mitä. Sen jälkeen nähtiinkin siskon kanssa filmarissa ja vuokrattiin pari leffaa. Fast&Furious 5 jajjajajj The Heartbreaker, ensimmäinen oli itseasiassa ihan hyvä, mitä nyt hirveä marmatus oli kun niitä nättejä autoja ei nyt sinällään ollut - kuin vain bemarit parkissa. Komeita miehiä olikin sitten enemmän, oh Paul Walker (; Jaaa tuo toinen nyt oli ihan ok, sellanen perusmassa rakkauskomedialeffa.

Itseasiassa muutenkin oli kivaa pitkästä aikaa viettää aikaa siskonkin kanssa, mitä se on kauhistellut mun ihmisenä muuttumista, enkä tiedä uskallanko olla ihan oma itseni sen seurassa. Mutta ainakin tää ilta meni hyvin ja sisko tuli hyvin toimeen tuon ystävänikin kanssa, mikä on hiukka harvinaista :D Nohnoh, sipsiä ja karkkia mussuttaessa meni se ilta, seuraavanakin päivänä oli ähky siitä jäljellä.

Sitten eilen sitten parin muuttujan takia päätin mennä isälle yöksi o.o Mikä on ehkäpä jännin juttu ikinä, en kyllä siellä loppujen lopuksi kauaa viihtynyt mutta iskä oli hirveän tyytyväinen kun se sai mut kotiin hetkeksi. Siellä viettelin pari tuntia suurimmaksi osaksi dataillen ja tv:tä katsellen. Kunnes kännykkä ilmotti että on aika lähteä käymään kotonakotona eli kämpillä (; Iskä ei ihan innostunut ajatuksesta mutta tuntu se olevan tuostakin visiitistä ihan tyytyväinen, meinasin että kämpillä käynnin jälkeen menisin kotiin mutta enhän mä enään jaksanut toista kymmentä kilometriä takaisinkin vielä ajaa! Näin sitten ystävän jajajajj sen yhden hyvän kaverin, puolet ajasta olin kaikesta ihan ulkona mutta ei se nyt sen kummemmin haittaa, parempi kuva tuosta kys. ihmisestä jäi, ihan ok tyyppi siis (: Sen jälkeen en millään jaksanut lähteä edes kämpille ajamaan, tai enemmänkin olisi pitänyt käydä kaupan kautta - joka on 3km vielä kämpiltä kauemmaksi. Joteen jäin ystävälle yöksi - ja syömään kalakeittoa nomnom.

Sinällään tänänenkin oli ihan mukava päivä :) Neljän maissa jaksoin vihdoinkin raahata perseeni pois ystävältä, aamu meni siis munakasta syöden ja telkkaria katsellen. Ja myös lapsuuden kuvia katsellen, kylläkin ystävän :D Mutta siis neljältä näin yhden mun waaanhan ystävän, tainoh, onhan se mua jopa sen 11kk vanhempi. Niin siis, käytiin hieman ostelemassa ruokatarvikkeita, kokkailtiin mun kämpillä ja puhuttiin pitkästä aikaa kaikki halki. Ja myös hölmöiltiin ja puhuttiin ihan järjettömiä muttah, mitä pienistä. Järjettömimmätkin ahdistuksen aiheet on nyt paljastettu ja syöty ittemme ähkyyn.

Kohta puoleen voisi lähteä lenkille käymään, jos tää turvonnut olo ehkä hieeman helpottuisi tästä. Huomisesta ei nyt vielä tiedä mitään sen kummempaa, ruokailusta sen verran jos menisi näkkäri-linjalla tälläsen syöpöttelyn jälkeen.

Jajajjajj, hieman fiilistelyjä, jotka tuo hyviä muistoja mieleen viime kesästä&koulujen alustakin (:
vähän niin kuin tuo piilotettu viestikin (;

Heiheiii

Juuh, tänään meni hieman syöminen överiksi, huomasin täriseväni kuin haavanlehti koulussa sen takia etten syönyt melkein mitään. Sitten loppu päivän mulle tuputettiin ruokaa enkä voinut kieltäytyä, sellasta sitten. Päivän saldoksi tuli siis sämpylä, aikas vähän jtn lohikiusausta, jogurtti, kanakolmioleipä, kaalilaatikkoa ja vielä suklaata kaiken lisäksi, myhh noh.

Tänään nyt meni muutenkin jutut hieman yli, aamulla heräsin 3min ennen kuin mun piti lähteä kouluun joten tuli hiukkasen kiire. Onneksi seura pelasti päivän mitä nyt hieman sekoilin päivän mittaan, väsynyt nainen, ei voi mitään. Toi toinen nainen on kyllä sellanen sekopää et ehkäpä se ymmärtää mun reikäpäisyyttä, kaikella rakkaudella (; Tuli hieman järjettömiä sanottuakkin ja ravattua portaita ylösalas ei kuntoilun vuoksi, mutta kait se jotain kulutti :D Jotain sentään sai koulussakin tehtyä ja kakkonenkin tupsahti työn arvosanaksi. Sinänsä ihme mutta njääh, tulityökorttikokeestakin pääsin läpi, nyt vissiin kannattaisi veikata. Sellanen rastiruutuun-lottorivi se koe oli 5min hutastu kokoon, tietotaito +-0?

Mua nyt hieman ahdistaa, tainoh ainahan mua tuntuu ahdistavan ja itteäkin ihmetyttää miten jotkut ihmiset jaksaa kuunnella mua. Enemmänkin vois sanoa että mietityttää jokin, mutta ei siitä sen enempää, vähän samoja asioita mitä sillon kun aloitin tämän blogin. Ja ne on nyt noussu uudelleen pinnalle jajajj.... Noh se siitä... hyst.

Yhtäkään päivitystä en ole tehnyt ilman että olisin maininnut tätä ärsyttävän ihanaa monimutkasta vain omissa aivoissani-tilannetta, noh sen voin sanoa että ei entistä kummempaa. Jos se mun grate masterplan onnistuis mistä viimeksi selitin?

Nyt lähden suunnittelemaan amikseen murtautumista sorkkaraudan kera suihkuun, ja uuuuuudestaaaan! :D

Myhh

Masu kipeä, mieli pyörii tuhatta ja sataa... Voisi seuraavat pari päivää syödä oikeasti kevyesti ja hieman vähemmän jos olokin helpottuisi.

Mutta se mieli, nih, no siihen nyt ei taida auttaa mikään. Enemmänkin vaan toivoisin että osaisin laittaa joitain taka-alalle. Elämä helpottuisi kummasti kun osaisi olla ajattelematta, noh pakko sekin taito oppia tai taas jummaan ihan turhaan seuraavat puoli vuotta uskoakseni. Ei ainakaan tällä asenteella, ainiin se oli se positiivinen asenne ;D Mä en muuta sano kuin että kasvokkainkasvokkainkasvokkain, kitisen pitkään ennen kuin saan mitään aikaiseksi nähdä kys. ihmisen kasvokkain, viettää aikaa hänen kanssa, not gonna happen tätä vauhtia.

"And how did this happen?
What? What might you do?
What? What might you do?
To find out why
To find out why
I can't"

Christina Perri - Mine

Mutta tällä hetkellä mun tekisi vaan mieli bilettämään, enpäs tiedä miksi, mutta kuitenkinn... Harmi että se ei vissiin ole oikein mahdollista? :D Aina ei saa kaikkea mitä haluaa, joskus ei milloinkaan, järkyttävän hyvä motto.

I want it one more time, I want it so bad

Hmph, kattelin tänään vanhoja kuvia, tainoh, toukokuulta. Solisluut näkyi paremmin ja kasvot oli kapeammat, tyytyväisyys tuli mun kasvoille heti hetkeksi, jos vaan olisin samannäköinen kuin sillonkin - mutta enpähän ole. Jos ne pari kiloa sais karkotettua pois, mutta kun jos mulla on täällä joku muu niin en osaa kontrolloida mun syömistä. Eli mässään ja mässään, ja sit kun olen yksin niin syön joko järkky vähän tai en ollenkaan. Eikä se ole terveellistä - ja siis mähän en ole tätä itse kenelekkään toitottanut monen monta kertaa. Elä niin kuin opetat? Yritän.

Mut tämä ahdistus, olo on ölkö ja tukkonen, ja sitten mua ahdistaa ylikaiken tuo tutustuminen. Joo - sain puhuttua, mutta kun mun pitäis vaan osata olla ottamatta paineita koko tilanteesta. En miettisi, antaisin olla, pitäisin sitä tutustumista yllä sillon tällön, ehkäpä kerran viikossa tai jopa kuussa vaan juttelemalla... ei sen kummempaa. Hymyilisin, moikkaisin - not big deal. Mutta kun mä niin haluaisin puhua sille kasvokkain ja mä niin tiedän että se ei ole mahdollista, ei se haluais viettää aikaa mun seurassa kun mä loppujen lopuksi olen aikas... tuttava vain? Jos sitäkään, mutta nyt loppu tämä surkuttelu taas. Se vaan olis niin mukava ihminen ja alunperinkin mulla oli ihmeen mukava olo sen seurassa, ja se on harvinaista ihmisistä jotka näen/tapaan ekaa kertaa. Siis sellanen että jos mä voisinkin heti olla tän ihmisen seurassa rento... aikas jännä, aivoissa jokin naksahtanu pahasti sillon :D

Välillä pilkahtelee sellasia positiivisia asioita mielessä, että jos mä olisinkin varma itsestäni, en säälisi jatkuvasti itseäni. Mä menen siihen helposti, se(kin) on ollut mun selviytymiskeino pitkään, se tuntuu auttavan vaikka eihän se auta. Helpompi vaan sanoa itselleen et joo - et sä tule koskaan laihtumaan läski, et sä tule koskaan ketään saamaan kun oot tollanen luonteeltas... ihan senkin takia että jos mä itse ajattelen näin, niin se ei satu aina kerta kerralla uudelleen. Mutta sitten mä tiedän että mä myös vaikutan siltä, pitäis osata olla positiivinen, että joo - kyl mä täst laihdun, kyl mä näytän hyvältä, kyllä joku musta kiinnostuu.

Ja tunnun jahtaavan hyväksyntää, mä vaan niin haluaisin et joku hyväksyis mut tälläisenä kuin mä olen, naisista mä en sitä oikeastaan hae niin hirveästi kuin miehistä. Muutenkin oon lapanen miesten suhteen, jos saan kehun tapastakaan niin pelkään että se on pelkkää ivaa, ja en osaa vastata siihen mitenkään. On helpompi elää itselleen sarkastisesti, jos kaikki onkin pelkkää sarkastista läppää, minäkö kaunis? Just. Selittääkseni tilanteen voisin analysoida sen johtuvan siitä ettei mun isälle ole ikinä riittänyt mikään mitä teen, ihan sama kuinka hyvä olisin koulussa, ihan sama kuinka hyvä olisin harrastuksessa, ja varsinkaan ihan sama kuinka paljon laihtuisin, silti se haukkuu mua samoilla sanoilla. Se murskaa mut aina uudelleen, vaikka joka kerta samat asiat toistaen. Veikaten tästä näin niin sen takia en osaa käyttäytyä miesten seurassa, pelkään että ne on peilikuvia mun isästäni kait, jos nekin vaan haukkuis. Kyllähän mun isäkin osaa olla mukava jos se haluaa, mutta ei kovinkaan pitkään.

Mä haen muutenkin hyväksyntää ja yritän olla mieliksi ihmisille, yritän olla se neutraali ja pland olis englanniksi tosi hyvä vertaus mitä mä olen. Mä olen hmmm.... juuri sellanen, pland, eli vähän niinkuin mieto ja tylsä, mitäänsanomaton. Sellanen josta on periaatteessa helppo pitää, ei se vaikuta mitenkään kiinnostavalta vaan tylsältä, mut se on ihan ok tos mukana roikkuessa kun se ei ikinä vikise ja on mieliksi. Ymmärrettävää kylläkin että minäkään en pysty tätä korttitaloa pitkään pitämään yllä, ja sit tuleekin yllätyksenä kun alankin sanomaan vastaan kun en jaksa sitä pompottelua. En haluais olla kenenkään varjo, mutta oon oppinut sen helpommaksi tavaksi, olla jonkun varjossa. Ihmisiä ei kiinnosta mun asiat koska mä olen siellä varjossa, se on turvallista, vaikka en mä siellä tykkääkään olla. Se hiljanen lihava hissukka, mikä nyt on jtn joskus sekoillut, mutta ei se ole niin kiinnostava et siihen kannattais tutustua kun se on noin... tylsä, tai juuri se pland? Enkä mä uskalla luottaa ihmisiin ennen kuin tiedän että ne ei varmasti satuttais mua, tää on aika vaikea yhtälö koska enhän mä voi koskaan tietää? Tällä hetkellä mä luulen tietäväni parista ihmisestä, mutta en mä esim. uskalla puhua muuten vaan jostain ihan olemattomasta, ei mistään sen kummemasta, ilman hirveää miettimistä. Miksi mä itse väännän sosiaaliset tilanteet vaikeiksi? Miksi en vaan anna miettimisen olla ja antaa vaan mennä - okei, mä voin erehtyä, mä voin kaatua ja lyödä pääni, ja lehmätkin joskus ehkäpä osaa lentää...

Mutta onko loppujen lopuksi mitään sellasta joka voisi tuhota mut täysin? Mä voisin luokitella itseni vahvaksi jos olen kestänyt isääni koko pienen elämäni, en mä sano että hän olisi kauhea ihminen, hän on mun isä ja mulle tärkeä. Pienestä lapsesta saakka mut vaan on kasvatettu olla ajattelematta omilla aivoilla - tai siis uskomalla aina isää, miettimättä miksi mun pitää tehdä juuri näin, se asia vaan on näin, piste. Harmikseni kukaan muu ei mieti mun puolesta enää, mun on pakko miettiä itse, mulla ei ole enään sitä turvaa että joku kertoo mulle mitä tehdä. Sen takia mä luon aina suunnitelmia, että mun elämä ei kaatuis. Spontaanisuus, irrottautua kaavasta, onhan mulla kaavoja, lopettaa niiden turhien suunnitelmien tekeminen, antaa mennä vaan. Mä olen kyennyt tollaseen vaan pari hassua kertaa, sillonkin miettinyt et onkohan tää tän arvosta. Kyllä mä edelleenkin mietin, mutta voin hymyssä suin sanoa että ainakin tosta viimeisemmästä kerrasta että en mä sitä kadu, miksi mä en saisi olla hetken onnellinen?

Onnellisuus, sen mä haluaisin vielä kokea kerran, edes vielä sen kerran, ja sitä mä niin kovasti haluaisin. Sitä mikä sen aiheuttaa niin en tiedä. Onnellisia hetkiä kun voi olla, mut ne kiitää nopeesti ohi. Kun olisi pienen elämän jakson onnellinen, onnellisuus kun koostuu monesta pienestä asiasta.

Riippumattomuus olisi myös aivan mahtava tunne, senkin tuntenut viimeksi n. kuukausi sitten, kun tunne-elämä ei heittäisikään enään kuperkeikkoja, taka- tai etuperin. Vaan hetken ei olisi sitä "päiväunien"-kohdetta, se olisi aivan mahtavaa. Mä kun kiinnyn ihmisiin helposti, sitten kun mä olen niistä mielikuvan muodostanut, ennen kuin luotankaan niihin. Mielikuva vaan on katala kiintymisen kohde, se ei kannata. JOS mä odottaisinkin että joskus, jos uskallan vaan olla oma itseni, joku lähestyis itse mua, ja kertois et pitää musta just sellasena kuin olen, eikä mun itse tarvisi ahdistua siitä kuinka mun pitää tutustua. Jos joku jätkä joskus haluisi vaivihkaa itse tutustua muhun, mä kun en osaa esittää itseäni oikein, siksi aina kaikki kaatuu. Jossittelu on kivaa joten jos joskus mä uskaltaisin vaan ihmisten seurassa puhua enkä vaan olis hiljaa.

Koska mä veikkaan aika vahvasti, että jos kysyttäisiin kaikilta mun viimeisen vuoden tapaamilta ihmisiltä että kuka mä olen, suurin osa ei muistais mua, ei mun nimeä tai mitään. Tai sit vaan olisin se pyöreähkö taii se hiljanen. Tunnen itteni niin mitättömäksi välillä, vaikka loppujen lopuksi kukaan ei sais olla ketään parempi - hah, jos se oliskin näin.

Positiivinen ajattelu nyt! Kyllä mä pystyn siihen kunhan otan itseäni niskasta kiinni, laihduttamisen siis. Itsevarmuus vois kivuta siinä samalla, haastan itseni sosiaalisiin tilanteisiin, sen teen! Tutustumista mä en enään saa pelätä, annan nyt ton tilanteen olla ja sillon tällön höpöttelen, ehkäpä joskus olisin niin rohkea että uskaltaisin pyytää sitä viettämään aikaa mun kanssa... Nobody knows, mutta tässä hetkessä mä en ole kenenkään, kukaan ei suunnittele mun puolesta ja mä yritän olla spontaanisempi, annan vaan mennä miettimättä mitä joku muu siitä ajattelee, se voi tulla itse kokeilemaan elämään minuna jos niin hirveesti mun elämä ärsyttää.

Let it go

Siin on tän päivän sepustukset, huomenna vois sananmukaisesti tehdä irtioton, muttah, se jääköön nähtäväksi kaiit.

I wanna take you out tonight

Noh, se syöminen - ei edes puhuta siitä, liikkumista kyllä oon lisänny verrattuna entiseen. Jos sen syömisenkin kanssa ryhdistäytyisi.

Tajusin juuri tähän tutustumisprojektiin ajatellen, että mun pitää nyt pistää stoppi kaikelle, unohtaa, lopettaa haihattelu. Tainoh, haihattelua en ole kyllä harrastanut lähiaikoina, mutta kunhan saan unetkin kuriin siinä samalla. Jos vaan vetäisin syvää henkeä ja rauhoittuisin, antaisin vaan olla. Mutta toisaalta sitten pelkää että mulla menee tuhat ja sata mahdollisuutta ohi, jos vaan jummaan paikallani. Toisaalta en halua vaikuttaa liian ahdistavalta ja näin... huah miten vaikeeta pienen ison ihmisen elämä voi olla. Siin olis kuitenkin ihminen johon olis järkyttävän helppo tutustua, tai siis, sellain rento tyyppi. Se nyt vitsailee aina mitä vähät kerrat sille puhunut ja näin. Jos vaan antaisin itteni mennä mukaan, unohtaisin rajottaa taas kaikkea ittessäni, tekisin sen saman päätöksen minkä kerran. Muttaei, minä vaan jummaan enkä uskalla mennä puhumaan, JA kun uskallan niin nyt mulle ei edes vastata... juh, kiva (: Siinä meni mun kaverina tutustuminen dowwwwnnnn, crash.

TAKAISIN aiheeseen, liikuntaa siis lisäillyt jonkin verran. Melkeimpä päivittäin käynyt lenkillä koiran kanssa ja tuolla ihme vatsalihaskylkilaitteella rullaillut ainakin sen 3min päivässä. Siitä tulikin mieleen että tämän päivän "treeni" onkin tekemäti, nooh jos sitä vielä kerkeisi.

Eipäs mulla muuta, hirveä partyparty fiilis olisi, ehkäpä vaan siksi et haluis unohtaa kaiken shaiban edes hetkeksi, olla tekemättä elämästä monimutkaista päätöksien ja rajoittamisen viidakkoa, antais vaan mennä... Mihis se mut viimeks johti? Tähän joo, mutta en nyt ainakaan ole kenestäkään silleen sinällään kiinnostunut.

Lopuksi vielä siiis...

Läskit piiloon, hymy naamaan

En ole nyt sitten kunnolla saanut itseäni niskasta kiinni mitenkään - muttah todetakseni on mieliala parantunut kummasti!

Tuossa eilen hieman ystävän kanssa pidettiin hauskaa näin arki-iltana, kikatettiin kaikelle mahdollisesti, juotiin ja syötiin + käytiin lenkkeilemässä. Puhuttiin syvällisiä :D Voisin kirjottaa vaikka kuinka pitkän postauksen, muttah tiivistetään näin. Sen vaan sanon että ystäväni on ihan täyshöpsö, tärkeä ja rakas kuin mikä <3 Kuvatuksia otettiin monia joista suurinosa minua käsittelevistä koki suuren sensuurin, mutta mulla on varma mieli siitä että jos nyt oikeasti ottaisin itseäni niskasta kiinni niin kyllä mä saan itseäni laihemmaksi. Kunhan vaan tekis asialle jotain - turha surkutella!

Oli järkyttävän hauskaa pitkästä aikaa! Viimeksi yhtä hauskaa oli melkein kuukausi sitten kun vaan juostiin jalkapallokentällä ja makoiltiin katsomassa tähtiä. On meillä sitten halvat huvit... hulluja sitten vissiin? No idiooteil olis ilmaset :D

Lisäksi huomasin tossa eilen että olen mä oikeasti nykyään sosiaalisempi tapaus, vaikkakin jäädyn aina välillä kinkkisessä tai vähemmän kinkkisessä tilanteessa, mutta kuitenkin. + kyllä mä olen tässä vuoden aikana ihmisiin tutustunu, ja oppinut jotain. En kai olekkaan niiiin tylsä? Mutta jos näitä taitoja osais viel käyttää tiettyyn kohteeseen niin olisi ihan muksa juttu.

Ja! Kannattaa katsoa Jos rakastat-elokuva, niiin hyvä vaikka ei uskoisi kun on suomalaisesta leffasta kymysys ;D Olen edelleen syvästi pettynyt Elokuu-leffaan, joka oli täysi floppi, mutta Jos rakastat oli aivan mahtava! Kaksi biisiä siitä soi koko ajan päässä, mm. tämä missä on pieniä hitusia mun fiiliksistä, ei sais olla, muttah njääh, ei olla niin pikkutarkkoi.

Nyt minä tanssahtelen ehkäpä suihkuun tai jopa ehkäpä lenkille koiran kanssa, heippah! :)

Juuh

Oksettaa, mahaa koskee - olo ei ole parhain. Tänään taas tuli syötyä ties mitä... Miksi en enään osaa ottaa itseäni niskasta kiinni niin kuin ennen? Ahdistun syömisestä, ahdistumisen hoidan syömisellä, syntyy oravanpyörä, ahmin ja ahmin, mulla on hirveä olo ja se vaan ei lähde pois, oksettaa...Välillä hiipii ajatus että jos mä olisinkin hyvä tälläsenä, mutta hyi, en todellakaan. Peilistä huomasin että olen vain lihonut keskivartalosta.

Tähän väliin voisi kertoa mun kehokuvasta, hirveän moni oikeasti luulee et olen tyytyväinen itseeni. En mä oikeasti ole, en todellakaan. On vaan helpompi sanoa et joo - oon ehkäpä siedettävän näkönen, kuin että kertoisin oikean mielipiteeni ja saisin hirveät saarnat miten olen sitä ja tätä. Vain parille parhaimmille olen kertonut totuuden, totuuden siitä itseinhosta jota koen joka hetki. Jos nyt puhutaan vain painosta, niin en pidä keskivartalostani sitten yhtään, olen tasapaksu pötkö koska olen keskivartalolihava. Jalkani voisin ehkäpä sietää, mutta koko keski/ylävartaloni haluan saada laihemmaksi. Se on ihana tunne, kun tuntee solisluut edes hieman enemmän, tai ne näkyvät hieman enemmän, kuulostaa ehkäpä joka sairaalta, mutta se saa mut tuntemaan kerrankin itseni hennoksi, pienemmäksi edes hetken. Ehkä mä en oliskaan se helvetin iso norsu, vaan normaalinkokonen rumilus, joka pienellä todennäköisyydellä voisi jollekkin kelvata.

Se paha ahdistus joka syömisen jälkeen ei paranna oloa, ja nyt vielä kuntosalikortti-haaveet meni huss pois kun kortteja ei ollut vuokrattavana. Sentään uuden puhelimen sain, johon työn ja tuskan takana sain ladattua hyvää treenimusaa sentään. Sen voimin tuli tänään n. kolmen km intervalli lenkki vedettyä koiran kanssa, jalat huusi ja hengittäminen oli välillä tuskaa, mutta on sitä ennenkin töitä tehty. Jospa saisin vielä crosstrainerin korjattua tänne mun kämppään niin voisin treenata sitten kotoa käsin. Onhan mulla tuo kylkilihastiesmikä-kone mutta sillä treenaaminen ei nyt sitten innosta yhtään.

Juuri kun tuntuu että kaikki olis kohallaan, niin sitten elämä alkaa murenemaan pala palalta. Mun mukamas parantunut itsetunto häviää hetki hetkeltä, ja yritän epätoivosesti kauhoa niitä rippeitä takasin mutta ei. Kait se nauramalla paranisi? Ehkä sekään ei enään auta, pelkään menettäväni kaiken, ihan kaiken.

Tutustumisprojektin ajattelin lykätä, en mene sille puhumaan ainakaan netissä. Parempi että laitan itseni kokoon, laihdutan, hankin itseluottamuksen takaisin, ehkäpä kun rakastan itseäni niin joku voisi haluta tutustua muhun edes kaverina, tai jopa joskus rakastaa. Ja uskon ettei tuo kys. ihminen mihinkään katoa, voi tietenkin löytää jonkun (eipä se kaveruutta estä!), mutta mielummin tutustun häneen kasvokkain, kuin että höpöttelisin netissä epävarmana ihan kaikesta, tuntisin itseni epävarmaksi hölmöksi.

Toivon vaan ettei ihmiset katoais, ne jota oikeasti nyt tarvitsisin. Tuntuu vaan hirveän karulta että mua syytellään muiden elämäntilanteista. Mä yritän tehdä parhaani tässä elämässä, tässä yhdessä surkeassa elämässä joka mulle on annettu, jossa on vaan pari valonpilkahdusta kuin esim. mun ystävät. Jos ne häipyy niin en mä tiedä mitä mä sitten teen... Onhan mulla kait koirat?

Nooh, jos huomenna olis uusi päivä, uusi päivä syöpötellä. Nyt voisi siirtyä suihkun kautta nukkumaan jossain vaiheessa. Huomenissa voisin laitella niitä mittoja esiin, verrata toukokuun mittoihin jotka sattumalta koneen uumenista löysin :)

Jummaajummaa

Nojoo, eilen kauhistuin kuollakseni peilin edessä meikatessa että mulle on ilmestynyt kaksoisleuka o.o Kyllä tämä nyt ainakin hieman herätti että ehkäpä niiden dippien&sipsien mussuttamisen voisi lopettaa.

Uhkasin aluksi laittaa jonkinmoista ruokapäiväkirjaa ja tämä päivä siis näyttää tältä
- Aamiainen:
Pikapuuroa, lisäleiseitä, näkkileipä, n.tl mini lätta levitettä, kurkkuviipaleita, n.200 kcal
- Lounas:
Romano (eli tomaattipasta) keittoa n.3dl, n.200kcal

Ne on siis nyt tullut syötyä ja loppupäivän meinaisn mennä tällä linjalla
- Päivällinen:
Wokki-vihanneksia ja tonnikalaa, 110kcal
- Iltapala
Kuningatar-piltti, lisäleseitä, n. 80kcal

Eli yhteensä koko päivänä 600kcal ja paaaljon vettä :D Kuulostaa kauhean vähältä mutta eiköhän hirviän mussutuksen jälkeen tee hyvää tälläinen laihanpuoleinen päivä, eikä nälkä ole kolkutellut olemassa oloaan vieläkään.

Mutta palaten loppuviikkoon! Hehheh, nojoo, oltiin hieman ilkeitä sanoisinko perjantaina. Yksi ihminen suurinpiirtein terrorisoi meidän luokkaa käytöksellään, ja annettiin ystävän kanssa pieni näpäytys hänelle. Kovasti kys. ihminen on nyt sitten mukava minua kohtaan ja ties mitä laittanut miten ei halua menettää minua. Luulin kylläkin olevani vaan joku superpallo-palvelija, jota pompotellaan miten halutaan? Ja nyt sitten oonkin tärkeä ystävä jota ei haluta menettää. Mietiskelin että mitenköhän kys. ihminen niitä kunnon ystäviä kohtelee, jos mä kerran olen ystävä ja minua hän tuntuu välillä häpeävän esim. painoni takia tai sen takia että olin hieman nobody vuosi sitten - ja taidan olla edelleen :D Juu, hirveän hyvä fiilis kuitenkin tuli kun yksi ihminen oli kuulemma sanonut että mieluusti haluisi viettää mun kanssa aikaa vapaa-aikanakin, hih, en kai mä sitten niin kamala olekkaan :)

Viikonlopun vietin kaikessa yksinäisyydessäni melkeimpä kotona, siivosin koko ison kämppäni (asun siis yksin, oonkohan tästä jo maininnut?) ja nyt täällä kaikuu! Hieman creepyä sanosinko, nooh, enpä mä tässä enää kun kuukauden pari asu, vuokrasopimuskin jo irtisanonuttu ja uusi kämppä pitäisi löytää. Kyllä siinä 5h siivotessa jalat alko huutamaan apua, mutta käypähän kuntoilusta ja on hyödyllistä ;) Muutenkin ylienerginen olo ollut koko viikonlopun, eilenkin illalla ajettiin skootterilla sitten ystävän kanssa ympäriinsä, annoin jopa hänen ajaa, ihan sekopää olen kun hänellä ei kyllä korttia löydy. Kait se nätisti osasi ajaa, tiesin kuitenkin et itse pystyn takaanta ohjailemaan kaikella tällä painollani, jos meinataan ojaan kapsahtaa.

Tänään voisi vielä hieman koulujuttuja läpi katsoa ja jos sisko eksyisi mua moikkaamaan. Mulla on siis 10v minua vanhempi sisko (meillä on eri isä), ja myös 19v vanhempi velikin(meillä on eri äiti) löytyy. Siskon kanssa nyt vaan ollaan paaljon läheisempiä, vaikka luulisi ettei meidän ajatusmaailmat ikäeron takia kohtaisi. Mutta totuus kait on että mä olen aina ollut aikuismaisempi, ja kait sisko on sit vähän lapsellisempi tapaus ;D Meitäkin yhdistää koirien kanssa harrastaminen, siskolla on 2 koiraa tällä hetkellä. Mutta vanhempien eron jälkeen sisko oli myös mun tukena ja turvana + nyt kun muutin pois isältä omaan kämppään niin hän on ollut tukemassa tässä hankkeessa, helppoa ei ollut ja vuosiahan tota mietittiin. Veljen kanssa nyt ei hirveesti väleissä olla kun hän asuu ulkomailla, enemmänkin oikea viharakkaus suhde tiettyjen syiden takia, mutta kyllä se velikin mulle loppujen lopuksi tärkeä on :D

Illalla olisi vielä lenkkeilyä luvassa mahtavassa seurassa tietenkin, jospa tuo hirveä kaksari ja mahamakkara alkaisi sulamaan huss pois. Ensi viikolla luultavasti saan salikortin, ja myös uuden puhelimen johon saisi musiikkia ladattua <3 Ensi viikkoa ja hurjien suunnitelmien toteutumista odotellessa ;)

+ lisätieto tähän mun tutustumisprojektiin, se ei edisty, noh, ehkä vähän mutta eipä sen kummemmin. Allekirjoittaneen tulisi ottaa itseään niskasta kiinni, mutta se vaan on niin vaikeaa... Jos se pitääkin mua täytenä idioottina? Loppujen lopuksi eiköhän aika monikin pidä että mikäs siinä, yksi muiden joukossa, ei sen pitäisi olla niin kuoleman vakavaa :D

Mutta ensi kertaan, menen nyt mussuttamaan tonnikalawokkia :P

Löysäilyä

Mjöhmjöh, ei se laihduttaminen sitten näin helposti käyntiin lähtenytkään, viimeset pari päivää mussuttanut ruokaa kunnolla. Liikuntaa en ole harrastanut nimeksikään, jos sitä tänään jaksaisi nappaista koiran kainaloon ja mennä lenkille? Suurin lenkille menemis-haluttomuus ongelma on tullut sen takia kun mulla ei ole nyt kuukauteen ollut mp3 tms. soitinta, että voisin kuunnella musiikkia! Ne lenkit on yksin koiran kanssa niin masentavia, kuulee ehkäpä ajatuksiaan liikaa ja alkaa masentamaan.

Tänään tuli siis syötyä hesessä kerrosateria ja kaiken lisäksi vielä donitsi päälle o.o Maha oli järkyttävän täynnä ja uskoisin ettei tänään enään tule mitään syötyä. Koulussa yhden sämpylän söin ja näykin kalaa, ei sen kummempia siis tänään. Hirveän laiskasti jaksan tehdä ruokaa kun asun yksin, ennen sitä iskän kanssa asuessa teki automaattisesti ruokaa kun isäkin söi. Nyt sitten ostelen sitä erittäin terveellistä roskaruokaa -.- Hyvä minä xd

Tuossa tiistaina tuli hirveä masennusefekti, tyypillinen "en mä kellekkään kelpaa kun oon niin tylsä luonteeltani ja hirveä norsu, yhyhh", ja varsinkin tälläiset mulle aina laukaisee joku tietty asia. Nyt se oli se että en pystynyt kuuntelemaan musiikkia ja olin tulossa ihan mökkihöperöksi yksin kotonani - yleensä kun aina menossa tai sentään joku ystävä täällä. Tästä tulikin mieleen että tänään oli 8h koulupäivä ja joko oltiin todella väsyneitä tai muuten pipipäitä kun tuon aiemmin kertomani luokallani olevan ystävän kanssa vaan hihiteltiin ja räkätettiin ympäri amiksen käytäviä. Enemmänkin ystävä alkoi ensin nauramaan ja eihän siinä itekkään voinut olla nauramatta! :D + ninjailtiin hieman sinne sun tänne, jätkät hieman ihmetteli mutta ne nyt itsekkin aina riehuu niinkuin pahaset pikku kakarat (lisätietona siis että opiskelen miesvaltaisella alalla, luokallani on vaan 2 naista mun lisäksi). Hih, oli kiva päivä ennen kuin hirveä päänsärky iski siinä väsymyksen keskellä, mutta olipa kivaa koulussa pitkästä aikaa! Ellei lukiopäiviä lasketa nyt sitten mukaan sekoiluineen ;)

Yhm, sitten päästään taas tähän herraan johon haluaisin tutustua, tänään tuttuun tapaani sitten jänistin edes moikkaamisessa... miten lapselliseksi ihminen voi muuttua? Melkein kumautti mua siinä samalla päähän, noh, ei olis eka kerta. Kun sinällään en tunne mitään häntä kohtaan ja silti käyttäydyn näin o.o Nooo, eilen taisin kuitenkin moikata ihan normaalisti sen enempiä miettimättä, jospa huomennakin tarjoituisi tälläiseen tilaisuus. Ja kun uskaltaisi jatkaa tätä tutustumis-projektia, mutta keksin itselleni koko ajan tekosyitä. Kuinka olen ruma, kuinka olen lihava, miten en voi kenellekkään koskaan kelvata, ja näin päällimäisenä ettei kukaan halua muhun edes kaverina tutustua kun olen niin auttamattoman tylsä! Tällästä tänään siis :D Suurimmaksi osaksi kuitenkin tunnen etten mä nyt NIIIN kamala voi olla ettei muhun haluaisi kaverina tutustua, ja välillä tulee sellasia positiivisia fiiliksiä et hei kyl tää onnistuu. Se nyt vaan monimutkaistuu mun pienessä päässäni.

Kuten saattaa huomata, mulla on niin kuin monella ikäiselläni hirveitä itsetunto-ongelmia, ja suurin osa liittyy lihavuuteen + siihen miten epäsosiaalinen musta on kasvanut kun olen aina ollut se syrjässä piileskevä. Mulle opetettiin pienestä pitäen et aina pitää olla huomaamaton ja aikuismainen, ihmisiin ei kannata luottaa ennen kuin ne voittaa sun luottamuksen. Näin musta sitten kasvoi hiljanen hissukka jonka on järkyttävän vaikea olla oma itsensä uusien ihmisten seurassa. Mutkistaa elämää ihan mukavasti, vaikka onnistunut laihdutus nostaisikin mun itsetuntoa.

MUTTA, jos sitä nyt kohta puoleen jaksaisi raahautua tuonne syksyyn lenkkeilemään hetkiseksi koiran kanssa! Sitten voisi kait hieman tätä omaa kämppää siivoilla ennen viikonlopun tuloa. Suunnitelmia ei näillä näkymin ole kuin ystävän tuparit. Pitää katsoa nyt hieman enemmän syömisiä jos laihtumis-projektikin edistyisi! Ja myös tietenkin tuo tutustuminenkin voisi edistyä... mutta njäh.

Ainiin, mieleen vielä tuli että saan vihdoinkin salikortin <3 Oi crosstrainer ja ohjatut kahvakuulatunnit täältä mä tulen! Olin kesän alussa ihan hullaantunut salilla käymiseen ilmaiskertojen avulla, nyt sitkeästi kitisemällä siskon kanssa kilpaa sain äidin suostuteltua parin kuukauden salikorttiin. Aivan mahtavaa, jos tämä kauhea maha samalla lähtis, samoin kuin tällänen lahnamainen, tukkonen ja hirveen möhkömäinen olo :D

Ensi kertaan siis, kait tästä blogista jo huomaa ettei tämä pelkkää laihdutusta käsittele, liian tylsäksi menisi. Paitsi nyt voisin hieman ryhdistäytyä ja laittaa mitat esille niin olisi toivottavasti sitten joskus vertailukohta edistymisestä (: