Flunssa

Tukkonen olo, ei saa henkeä, yksinkotona lagaamista ja telkkarista ei tule mitään.

Mitäs tämä tyttö tekee, no tämähän tyttö lähtee lenkille! Selailin nimittäin parin kuukauden takasia, itseasiassa loppukeväsiä kuvia ja hämmästyin suuresti. Oikeasti en mä ollutkaan niin lihavan näköinen kuin kuvittelin kun se 78kg oli mittarissa. Nyt tuli sitten hirveä inspiraatio siihen että 78 on se lukema mihin ekaksi tähtään. Ja sitten kun niitä kuvia oli tarpeeks tuijotellu niin tuli hirveä ahdistus ja roskia viedessä se lenkkipolku niin kutsu nimeä. Käppäilin ihan pikkumatkan alamäkeä, mutta lenkki sekin ja parempi olo tuli siinä. Joten varmaankin voi arvata että sinne lenkille mä menin koska pää meinasi hajota, oli pakko purkaa kaikki jotenkin.

Mikään muu tässä ei ole hirveesti kerennyt muuttua, ihme ja kumma. Muuta kuin että sain työllä ja tuskalla biisejä ladattua puhelimeen ja mun ei tee yhtään mieli syödä mitään. En tykkää olla yksin, koska yleensä sillon mä vaan syönsyönsyön tylsyyttäni.

Tänään kuitenkin oon pakottanu itseni syömään ettei tulis liian heikko olo, aamulla leseinen puuro piltillä + 2 mandariinia, lounaaks kanakeittoa ja 2 näkkäriä, päivälliseks 2 näkkäriä ja iltapalaks nyt syön rasvatonta jogurttia allbran muroilla&leseillä. Vettä oon juonu tuhottomasti, kuulemma se alentaa kuumetta ja mä en tiedä onko mulla sellasta kun mittaria ei ole tässä taloudessa :D

Tuijotellu koko päivän kannettavan ruutua ja miettinyt elämää... Siks mä vihaan olla yksin. Sille yhdellekkin olis ollu tuhat ja sata mahdollisuutta puhua mutta en oo jaksanu. Huonoin tekosyy ikinä mutta oikeasti, jos se on mulle taas sellanen etäinen ja vammanen niin olisin vaan pilannut enemmän tämänkin päivän. Ja tuossa tiskatessa kävin itkemään, syytä en tiedä. Mä alan taas menemään niin palasiksi hetki hetkeltä ja yritän epätoivosesti kauhoa niitä paloja kasaan. Ja sinällään joo, mä en tykkää olla yksin, mutta mä en myöskään jaksais varsinkaan syvällisemmin kuunnella ihmisiä, paitsi tuota yhtä mursumarsua. Tunsin itteni niin tunteettomaksi tänään kun sisko soitti todella pahasta asiasta ja mä vaan odotin et puhelu loppuis. Tietenkin mä oon kauhistunu mitä sille sattu, vihanen sille ihmiselle joka sitä satutti, mutta mä en nyt jaksa puida asioita. Ja sinällään mä olen onnellinen siitä et kukaan ei oo vielä huomannut että oon hajoomassa, oonhan mä siskonkin seurassa tossa viime viikonloppuna melkein itkeny mutta käytiin läpi mun vanhemmista juttuja niin se kait pisti kipeiden asioiden piikkiin herkistelyn. Kylhän se siitäkin johtu, mutta eipä kokonaan. Kunhan vaan saan piilotettua sen, en jaksa selitellä muille, helpompi että mä mietin asian itse läpi... Siin varmasti osasyy miksi en oo vielä sopinut näkeväkseni tuota yhtä ystävää kun se näkis heti mun läpi.

Tunnen olevani niin joku angstaava teini o.O Muttah, mä olen jopa harkinnut epätoivoisinpana hetkinä että jos mä muuttaisin iskälle riitelemään päivät pitkät. Ainakaan en pystyis miettimään asioita, mutta toisaalta mitä helvettiä se 3v oli... Noh, ei provota asioilla. Saan olla onnellinen että mulla on niin ihana äiti, sisko ja isä joista kaikki välittää ja huolehtii musta. Eiköhän velikin vaikka se aika useasti mun elämästä mulle vittuilee, vaikka itse se on vielä pahemmin omansa tyrinyt ja pahemmalla tavalla nuorena elänyt. Tietenkin jokaisessa on puutteensa, mun äidistä on tullut vähän itsekäs kun se "pääsi eroon" iskästä, oon huomannut itsessäni hieman samaa. Iskä taas haluu kontrolloida ja dominoida koko ajan ja sitten mun sisko puuttuu koko ajan mun asioihin, käy tekemässä tupatarkastuksia ja utelee kaiken. Sen mä tiedän että ei nää mua jätä vaikka kaikki muut jättäiskin, joka on aika helpottava tunne sinällään. Siksi mä tunnen niin hirveetä häpeää etten mä jaksa kuunnella niitä nyt, sanon joka asiaan vaan "joojaa".

"Well, you treat me just like another stranger
Well, it’s nice to meet you, sir
I guess I’ll go
I best be on my way out"


Mä en vaan oikeasti tiedä mikä mulla on, okei paino ahdistaa kun ne muutokset oikeasti huomaa itsessään. Muusta mä en tiedä, mun tunteetkin on alkaneet "nukkua" kun en saa niille mitään vastakaikua, tainoh en oo pitkään aikaan voinut saada minkäänlaista yhteyttä koko ihmiseen sen kummemmin muuta kuin "moimitäkuuluupakkomennähei". Sinällään joo, mä välitän siitä kauheesti verrattuna meidän tuntemistasoon edes ja olen siihen ihastunut... luettelen sen kaveriksi. Mutta kun tää tilanne jummaa mun takia, kun en uskalla. Ja sinällään oon miettinyt että onhan tässä maailmassa muitakin. Vaikka se onkin niin mukava, hauska ja ihana... no voihan lol. Miksi mä en vaan ajattelis avoimesti, miksi ihmeessä haikailisin sen yhden ainoan perään joka nyt on ainoana erittäin humalpäissään mun kanssa säätänyt. Eipä noita ehdokkaita nyt näytä olevan mutta ei se sano ettei niitä vois jostain tulla joskus. Ja se ei tiedä mun tunteista, se laskee mut aika varmasti vain hyvänpäivän tutuksi joteeenn... Prkl mitä teineilyä taas :D Joka tapauksessa mä kyllä pyydän sitä näkemään joku päivä, piste.

Nomuttajuu, kohta puoleen voisi ottaa särkylääkkeen ja lähteä nukkumaan. Sitä ennen voisi hieman tuota sanoitus painoista blogia päivitella Plumbin - Cut kun sopii nyt niin tähän fiilikseen osaltaan kuvainnollisesti, tässäpä tämä.