Reisillehän se homma meni, onneksi suoraan sanoen :D Se näkeminen siis, kyllä tuo diettikin vähän reisille mennyt mutta positiivisia vaikutuksia siitä kuitenkin huomattu ja se jatkuu hieman muunneltuna tämän mässäilypäivän jälkeen!
No mutta juu, se näkeminen, oon vaan onnellinen että se meni reisille koko juttu. Mulle selvis sellasia asioita jotka sai mut tuntemaan itseni naurunalaseksi pelleksi. Mä en osaa sanoin kuvailla mun fiilistä tällä hetkellä, toisaalt oon vihanen, toisaalt helpottunut, huvittunut, surullinen ja pettynyt. Sen mä nyt ainakin tiedän että oon taas kerran päästänyt itteni särkemään pienen palan sydäntäni jätkän takia, mutta kyllä mä saan sen liimailtua takaisin paikoilleen. Jos sitä myöhemmin näkyilis sen kanssa kun mun pää on kasassa ja oon "selvinnyt" tästä totuuden tajuamisesta. Mua vaan hävettää ihan kauheasti... Onneksi joku oli sentään reilu mua kohtaan.
Tänään vielä taas lenkkeilemään! Yhdellä lenkillä jo käynyt ja pahimpaan vitutukseen ja suututukseen lenkki on varsin hyvä vaihtoehto. Jalat huutaa hoosiannaa ja silti sitä jaksaa jatkaa kun se vitutustaso vaan on niin korkea :'D Pitäiskö tälläsiä tilanteita tulla useimminkin?
Mun elämä on muuttunut hirveästi, tänään viimeksi mietin sitä että jos kaikki oliskin ennallaan? Jos asuisinkin edelleen iskällä, se määräis mitä mä teen, kertois miten elämä eletään, keskittyisin vain kouluun, koiriin ja laihduttamiseen. Mulla ei olis muuta, sosiaalista elämää melkeinpä ollenkaan. En olis nyt tässä tilanteessa, mutta toisaalta virheistä aina oppii, ehkäpä ens kerralla en joudu tuntemaan itteäni hölmöksi. Onneksi tuo yksi ihana pelasti mun päivän, ollaan kummatkin tälläsiä luottamusvammasia, se ymmärs miltä musta tuntu. Mutta oon myös tosi kiitollinen tuolle yhdelle ihmiselle jonka kanssa käytiin ikivanhoi asioita läpi, uudempiakin, sai mut tajuamaan mikä on oikee tilanne. Meinasin toistaa taas samaa kaavaa, kaikki peilikuvia toisistaan.
Uutta matoa koukkuun vai miten se meni? Nojaa jos mä nyt eka jatkasin tätä elämäntapamuutosta, kesällä vois sit enemmän alkaa niit miehii bongailee (; Pieni luottamuspula tässä kyllä tuli mutta kait siitä yli päästään, en mee nyt sanomaan yhtään mitään suuntaan taas toiseen, vahvasti mä uskon että ehkäpä mullekkin on jotain täs maailmas jätetty.
Mun sisko sano tossa viisaasti että mä saan tehdä kyllä virheitä elämässä, kukaan ei kiellä mua tekemästä niitä ja kukaan ei syytä jos välillä menee metsään. Mä en oo voinu oppia elämään koska mua on hallittu jatkuvasti ilman että opetettaisiin selviämään yksin. Kukaan ei ole seppä syntyessään. On se sisko joskus viisas, myönnän jopa? :D Kuulemma ne rakastaa mua silti vaikka mä en aina tekiskään oikein tai parhaimpia ratkaisuja, koska ne tietää miten hukassa oon ollut ja miten vaikeeta mun on ollut sopeutua. Tää nyt kuulostaa siltä et olisin käyny läpi jotain isompaakin, mutta ei ny sentäs! Haluaisin vaan nyt pakoon jonnekkin... ulkomaille? Pitäisi vissiin veljeltä kysellä jos se mut sinne joksikin viikoksi huolisi kunhan koulu taas alkaa, tai vaikka sit lomalla. Pääsis uuteen ympäristöön ja sais jotain muuta mietittävää, tapais uusia ihmisiä - ja ei, en unohtaisi vanhoja, mutta saisin laannutettua noita tunteita.
Jos sitä nyt siirtyisi lenkkeilemään taasen (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti