Voin sanoa olevani jopa ylpeä itsestäni, oon nyt sellaisen n.4 päivää ollut ruodussa ruokailujen suhteen. Liikkunut en kylläkään ole, mutta se johtuu puhtaasti siitä että olen kipeä. Huomenna voisi varmaankin alkaa vähitellen lähteä rauhalliselle lenkille ja loppu viikon voisi kuluttaa salilla niin saisi hyötyä siitäkin.
Tällä kertaa ei nyt tule kuvia, onnistuin taas sekottamaan puhelimen että tietokoneen, tietokoneesta meni kaikki tiedot ja puhelin ei enään lue muistikorttia, jesh, kyl mä osaan. Mutta mitäs mä olen tänään syönyt... 6 suklaa-weetabixia rasvattomalla maitojuomalla (500kcal), 3 karjalanpiirakkaa (päällä juusto, kalkkunaleikkele, kevytlevi, kasvikset) (400kcal), kuningatar-piltti (75kcal), 2 crispies-kalapalaa (200kcal), 300g pakastekasviksia (100kcal). Siinähän ne sitten olikin, lisäksi äsken join ehkäpä 2dl sokeritonta mehukeittoa eli n. 20kcal, yhteensä taitaa tulla n.1300kcal, ei paha mutta ei parhaammastakaan päästä. Ruuat ei ole järjestyksessä, eli en todellakaan 6 weetabixia peräkkäin vetänyt heti aamusta :'D. Tuli vaan syötyä hirveeseen suklaan himoon.
Onko kenelläkään muulla sellaista ongelmaa että kun ei ole mitään tekemistä ja on tylsää, niin on hirveä tarve syödä? Mulla oli taas tänään sellanen päivä, kamppailin koko päivän etten vaan söisisöisisöisi - ja odotin ihan innoissani että saan nyt syödä. Miten ootte selviytyneet siitä kiusauksesta sitten? Itse vaan itsepintaisesti yritin purra huulta ja odottaa sitä ruoka-aikaa, hieman lipsui muttah. Vinkkejä kyllä kaivattaisiin mieluusti :)
Muuten mulla on ollut todella huonot fiilikset, siskon kuolema painaa matkassa vielä paljon, ja tuleehan se aina mukana kulkemaankin. Nyt vaan kaikki on taas noussut pinnalle ja mulla on niin paha olla. En haluaisi valittaa läheisille, mutta loppujen lopuksi valitan kuitenkin. Onneks mulla nyt on ainakin yks ellei kaksikin kultaista ihmistä jotka mua kuuntelee maailman tappiin saakka, varsinkin tuo yksi on vähän yllättävä tapaus. Ei olla ennen oikeastaan puhuttu usein ja nyt sitten viikon ajan joka päivä jompi kumpi on lopulta tullut puhumaan. Hädässä ystävät tunnetaan, niinhän se menee (: Ja rauhottavaa on se että ei se ole pelkkää avautumista puolin ja toisin, vaan myös rentoa jutustelua kaikesta turhasta. Se helpottaa.
Noo toivottavasti tämä viikko menee suht hyvin, voisi yrittää nähdä ihmisiä mutta kuitenkin pitää nyt tätä linjaa yllä (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti