And every time it's like punching right on my face

Norsu, lihava, paljonko sä painat, no paljon. Se tilanne jota oon odottanut pelolla yli kaiken tapahtui sitten, tainoh onhan se aiemminkin tapahtunut muttei se sillon sattunut niin paljoa - tiesin olevani laihempi, ettei mun oo syytä ottaa tollasesta kommentista itseeni.

Mutta nyt, mä olen oikeasti lihava. Aluksi ajattelin että se on yksi ja sama, mutta jos yksi niin ajattelee ja ihmisetkin sanoo "lohduttaudu ajatuksel et se ja sekin on saanu miehen" niin kyllä se kertoo että mä näytän lihavalta, ihan oikeasti siltä samalta mitä joskus pari vuotta sitten. Mun vähäinen itsetunto murenee pala palalta, mulla on niin paha olla tässä kehossa. Toisaalta haluaisin olla syömättä, että laihtuisin. Toisaalta haluaisin vaan syödä ja syödä, yrittää saada tätä pahaa oloa pois.

Oon nyt käynyt taas pari päivää lenkillä, en kovinkaan pitkällä, mutta on sekin jotain. Vaikka en millään jaksaisi ja väsyttäisi, niin yritän ottaa asenteen että se lyhytkin lenkki on askel eteenpäin, toisinkuin että jäisin sohvalle makaamaan. Tänään tuli syötyä tuon haukkumisen jälkeen taas ihan päin persettä... Aamulla jogurtti ja näkkileipä, päivällä vaalealeipäpalanen, maitoa ja vähän lihakeittoa, riisipiirakka + cola-pääkalloja ja bilareita, sitten fetajuustokolmio ja mignom-suklaamuna, subwaysta patonki ja nyt illalla sitten kasviksia/pastaa ja hapankorppu. Suunnilleen päivän kalorit on siellä 2000 hujakoilla... einäin.

Mä en tajua miksi teen taas tän itselleni niin vaikeeksi, kun oikeasti tajuisin että ei se ruuan mässäys auta mun oloon. Kyllä mun pitäisi se tietää, ei se ennenkään auttanut, lopetin sen mussutuksen ja laihduin. Sitten ihmiset hyväksy mut, mä jopa sain miehien kiinnostuksen... Mutta nyt ei ole tälläsellä läskimahalla mitään mahiksia et morjens.

Eteenpäin sano mummo lumessa... Viikonloppu tulossa ja syön varmaankin taas oikein kunnolla mässyttäen, kiva juttu - jos sitä lihoisi vähän lisää (: No okei, ilman sarkasmia voisi yrittää viikonloppuna oikeasti syödä järkevästi puolin ja toisin.

Feels like...

Jaa että sellanen päivä sitten (:

Eilen tuli mussutettua taas oikein kunnolla tuo mursmelin kanssa, b&j phis food nomnom uusi lemppari jäätelö ! <3 Oli kiva pitkästä aikaa viettää aikaa kahdestaan, vaikkakin tänäsen puolella se meni taas oikeeksi pillittämiseksi. Kyllä tuo ihminen on mulle tärkeä, se sentään ehkäpä jotenkin ymmärtää mun nykyistä järjenkulkua, tai ainakin yrittää. Sellasia ihmisiä kun on ehkäpä kolme tällä hetkellä, kenelle oon oikeasti myöntäny ettei kaikki oo vielkään ok.

Mursmeli mulle tuosta sanoi että tulee ihan mun sisko ja hänen miehensä mieleen. Ja nyt sitten oon kuunnellut koko päivän tätä nonstoppina kun se on niin totta... Tuntuu tosi oudolta ajatella elämää ilman mun siskoa, vaikka tänään on 2kk siskon kuolemasta, eli jo sen verran eletty ilman. Mä vaan en edelleenkään vissiin käsitä asiaa kunnolla, odotan edelleen millon sisko soittaisi. Sitten kun mursmeli lähti täältä, mulla oli erittäin allapäin olo... Tuntu vaan taas että elämältä on lähtenyt pohja kun alko muistelemaan siskoa. Muttah päätin sitten korjata hieman eilisen mussutus-vahinkoa ja kävellä jumpalle. Puolen tunnin spinni ja tunnin pumppi ei kyllä piristänyt hirveästi mieltä, kävelin sitten vielä kotiinkin kaupan kautta. Ylpeä kuitenkin olen etten ostanut mitään turhuuksia vaikka tämä olo nyt on mitä on (:

Tänään siis liikuttu että syöty kunnolla ! Saavutus kyllä täytyy myöntää. Mua vaan huvittaa yksi kaveri... tainoh, en mä sitä enään sellaiseksikaan sanoisi - tuttu. Eihän mulla mitään ongelmia ole tai varsinkaan syytä miksi olo on välillä täyspaska.

Nooh täytyy kattoa mitä huominen tuo tullessaan, toivottavasti edes hiukan paremman mielen.

I'm just thinking

"Wanhojen risteily meni tuossa ja oli ihan järkyttävän kivaa (: Ainoastaan yksi seikka vituttaa ystävän puolesta mutta muuten varsin onnistunut matka."

Tuollainen pätkänen mun piti jo aiemmin tänne kirjottaa mutta se on nyt vähän jäänyt. Ajattelimpa kuitenkin kertoa, unohtaisin kuitenkin!

Mulla on viimeset pari viikkoa ollut tosi ahdistunut olo, mikään ei ole ollut hyvin, oon syönyt liikaa suruuni, itkettänyt enkä ole saanut nukuttua sitten yhtään. Kävin lääkärissä senkin takia ja koska olen zombi kaikista puolista mitä nyt keksiinkään niin en muistanut ottaa edes sieltä lääkärintodistusta. Mua suoraan sanoen pelottaa huomenna mennä kouluun kun mulla ei ole sitä, en haluaisi alkaa sönkkäämään syytä miksi olen ollut pois... ja se viiminen kortti on sitten se perimmäinen syy miksi olen pois. Nih.

Mutta nyt voin onneksi kirjotella hieman ilosemmin, mulla on hyvä olo silleen ettei ahdista - muuta kuin paino koska oon lihonut mahdottomasti. Ja koulu koska viime aikoina olen skippaillut tunteja, ei ole kiinnostanut yhtään mikään, pitäisi kiriä kaikki takaisin. Olen muutenkin suht laiska ihminen ja siskon kuolema on saanut sen vielä pahemmin esiin, sitten tulee hirveä morkkis kun ei ole tehnyt sitätätäjatota -> syön itseni täyteen ja yli. Muutin kuitenkin tänä viikonloppuna uuteen asuntoon, lähempänä keskustaa ja näin myös koulua. Mulla on nyt hirveen hyvä fiilis tästä kämpästä - okei on pikkuvikoja siellä täällä mutta ne korjataan ajan kuluessa. Tää oli myös tosi likanen, hyhhh, oon hinkkaillu tätä nyt viimeset pari päivää jatkuvalla syötöllä. Vielä kun saisi olkkarin kamat vanhasta kämpästä ja pari pikku juttua kondikseen niin avot !

Uudessa kämpässä tuntuu kodilta, eikä mua ahdista niin paljoa joka on jo ihme itsessään. Oon nukkunut kummankin yön tooosi hyvin, omassa sängyssä - ilman että telkkari on päällä. Edelleen mulla kyllä pyörii joku sarja tms. koneelta mutta ei sekään koko yötä kestä. Ja aamulla oon herännyt suht ihmisten ajoissa eikä ole sitä mahdotonta väsymystä ollut, fiiliskin yllättävän hyvä (: Katotaan nyt sitten kun arkena pitää herätä suht aikaseen aamulla miten suu laitetaan, mutta mä voin sanoa olevani hitusen onnellisempi, siellä tunnelin päässä näkyy valoa, ei mun elämä ehkä lopukkaan siihen että mun sisko kuoli. Kunhan sais painon ja koulun kuntoon niin näyttäis viel paremmalta. Kuitenkin tästä voisin vetästä pikkasen analyysin esiin että entinen kämppä muistutti mua liikaa siskosta, se oikein huusi mun siskon nimeä joka kulmallaan. Kyllä sisko edelleen oon täälläkin mun ajatuksissa jatkuvasti, mutta mulla on tilaa hengittää, suru ei puske päälle ahdistaen. Ja btw, ajattelin että mun äiti on vahva ihminen kun se on selvinnyt tästä niin hyvin, nyt oon vaan huolissani. Pitää vaan toivoa että kaikilla aika parantaa haavat, vaikkakin tätä haavaa ei pysty parantamaan kokonaan - mutta edes niin ettei satu niin paljoa.

Siirrytääs sitten aiheeseen josta en oo pitkään aikaan puhunut! Ihastumiseen ja näin, kaipaan niin sitä tunnetta :D Tämä nyt kuulostaa niin huvittavalta mutta jotenkin ne kaikki jännittämiset yms, mutta toisaalta se vaan pahentaisi tätä mun itseinhoa. Oon alkanut tajuta missä menen aina metsään, alan muuttamaan itseäni kokeilemalla jäätä sieltä täältä että mistä toinen pitäisi. Totuus vaan on että sittenhän en oo oma itseni. Ja jos nyt jälkiviisaita ollaan viimeisen tapauksen kanssa niin kyllä se olis mua varmaan omana itsenänikin katsellut kun kerran se mua ystävänäkin nykyään kestää. Mutta hyvähän se on nyt sanoa että olis pitänyt tehdä niin ja näin, mennyttä aikaa. Haen vaan sitä hyväksyntää, taas sama aihe nousee esille kuin aiemminkin. Omistan myös nykyään hirveän läheisyyden kaipuun! Jo on, sen olen kyllä omistanut vaikka kuinka kauan, viime syksystä asti jos nyt ihan totta puhutaan. Se vaan nousee silloin tällöin pihalle tuhoamaan mun pientä päätäni.

Vakavasti ottaen musta tuntuu siltä et mä olisin valmis, valmis ihastumaan, ehkäpä rakastumaankin, ken tietää. Rehellisesti sanoen mä en ole koskaan rakastunut, sen nyt tajuaakin kun ei mulla periaatteessa ole ollut koskaan kenenkään kanssa juttua... Joka on toisaalta hiukka säälittävän kuulosta :'D Tästä tulikin mieleen että wanhojen risteilyllä puhuin ala-aste/ylä-aste ihastukselleni, kaikki muut pitää tätä "no mitäs tossa nyt on lol"-juttuna, mutta mulle se oli suuri saavutus. Mä oikeasti pelkäsin sen reaktiota, pari sanaa vaihettiin ja mikäs siinä. Kys. ihminen on mua haukkunut muiden mukana silloin aikoinaan ja häneltä kuultuna ne sanat oli vielä kivuliaampia. Mutta nyt oon vähitellen alkanut pääsemään asioista yli, en voi olla ikuisesti katkera, silloin mustakin tulee katkera. Näytän vaan niille kaikille että kyllä siitä lihavasta rumasta ankanpojasta voi tullakkin jotain - köhköh vähän vaiheessa.

En mä kuitenkaan ala mitään etsimällä etsimään, eiköhän jostain joku ilmesty jossain vaiheessa. Epämääräsesti sanottu, mutta tässä nyt on se mun välillä positiivinen ajattelu esillä !

Nyt tekemään pari tehtävää (joka saattaa jäädä...) ja sitten nukkumaan.

What doesn't kill you makes you stronger

and elefants do fly sometimes!

Ja suoraan sanottuna paskat, nyt ei tunnu todellakaan siltä. Mulla on niin turhautunu ja ahdistunut olo kuin olla ja voi. Suklaa ja lakritsi auttoi hetkellisesti, nyt mun ei tee mieli syödä mitään. Muutenkin mun ruokahalu on vähän kadonnut, en jaksa syödä, mutta sitten ajattelen et mun on pakko syödä ja ruuasta tulee parempi mieli - juupa juu, mätän hirveällä tahdilla, kauhea morkkis loppujen lopuksi ja olo vain kauheampi. Se siitä ilosta!

En saa nukuttua, mitenkään. Valvon ikuisuuden hereillä ja kun vihdoinkin nukahdan niin näen vain painajaisia. Sisko on niissä elossa - mutta kuoleekin kesken. Yleensä vielä niin että se tippuu kalliolta tms. ja mä en vaan pysty pelastamaan sitä. Katson vieressä enkä voi auttaa, vaikka haluaisin. Sisko vaan anelee apua ja mä vaan katson sitä ihan hiljaa silmiin, en voi sanoa mitään tai tehdä. Mä en oo koskaan nähnyt sitä ilmettä mun siskon kasvoilla, se ei ollut koskaan avuton, se oli aina tukena, se aina tiesi mitä pitäis tehdä, mikä olis oikein. Mä olen avuton, suuri avuton ruikuttaja, en tiennyt silloin mitä tehdä, en tiedä nytkään.

Mä haluaisin salille, ah sitä tunnetta, mutta mulla ei ole aikaa tai kyytiä. Jos saisin nyt muutettua keskustampaan niin pääsisin useammin salille. Toivon todellakin että saisin nyt ton kämpän, se olis niin ihana, uusi alku, vaikka mua pelottaakin muuttaa pois täältä. Kuitenkin täällä on niin turvallista, syrjässä, syrjässä ihmisten katseilta, muttah... Lenkitkin on laiha lohtu nyt fiilisten parantamiseen, mutta niistäkin on hetken parempi mieli - että on saavuttanut jotain. Sentään kotonakin voi tehdä vatsalihaksia, kyykkyjä yms, helpottaa hieman tätäkin fiilistä. Totuus vaan nyt on se että vaikka kuinka yritän niin aina lipsun tai jotain, paino pysyy samassa tai palaa ennalleen. Mä en vaan jaksa uskoa et olisin laihtunut.

Mua harmittaa enemmänkin muiden puolesta kun ne joutuu kestämään tätä mun jatkuvaa mielialojenvaihtelua tai poissaolevaisuutta. Enkä edelleenkään haluis vaivata ketään, vaivaan kuitenkin. Tätä mä pelkään, tulla riippuvaiseksi ihmisistä. Mun on selvittävä yksin, se vaan on kylmä totuus mutta on vaikea tajuta se.

Jos sitä yrittäisi etsiä huomiseksi tavaroita kokoon....

Fat for fit

Voin sanoa olevani jopa ylpeä itsestäni, oon nyt sellaisen n.4 päivää ollut ruodussa ruokailujen suhteen. Liikkunut en kylläkään ole, mutta se johtuu puhtaasti siitä että olen kipeä. Huomenna voisi varmaankin alkaa vähitellen lähteä rauhalliselle lenkille ja loppu viikon voisi kuluttaa salilla niin saisi hyötyä siitäkin.

Tällä kertaa ei nyt tule kuvia, onnistuin taas sekottamaan puhelimen että tietokoneen, tietokoneesta meni kaikki tiedot ja puhelin ei enään lue muistikorttia, jesh, kyl mä osaan. Mutta mitäs mä olen tänään syönyt... 6 suklaa-weetabixia rasvattomalla maitojuomalla (500kcal), 3 karjalanpiirakkaa (päällä juusto, kalkkunaleikkele, kevytlevi, kasvikset) (400kcal), kuningatar-piltti (75kcal), 2 crispies-kalapalaa (200kcal), 300g pakastekasviksia (100kcal). Siinähän ne sitten olikin, lisäksi äsken join ehkäpä 2dl sokeritonta mehukeittoa eli n. 20kcal, yhteensä taitaa tulla n.1300kcal, ei paha mutta ei parhaammastakaan päästä. Ruuat ei ole järjestyksessä, eli en todellakaan 6 weetabixia peräkkäin vetänyt heti aamusta :'D. Tuli vaan syötyä hirveeseen suklaan himoon.

Onko kenelläkään muulla sellaista ongelmaa että kun ei ole mitään tekemistä ja on tylsää, niin on hirveä tarve syödä? Mulla oli taas tänään sellanen päivä, kamppailin koko päivän etten vaan söisisöisisöisi - ja odotin ihan innoissani että saan nyt syödä. Miten ootte selviytyneet siitä kiusauksesta sitten? Itse vaan itsepintaisesti yritin purra huulta ja odottaa sitä ruoka-aikaa, hieman lipsui muttah. Vinkkejä kyllä kaivattaisiin mieluusti :)

Muuten mulla on ollut todella huonot fiilikset, siskon kuolema painaa matkassa vielä paljon, ja tuleehan se aina mukana kulkemaankin. Nyt vaan kaikki on taas noussut pinnalle ja mulla on niin paha olla. En haluaisi valittaa läheisille, mutta loppujen lopuksi valitan kuitenkin. Onneks mulla nyt on ainakin yks ellei kaksikin kultaista ihmistä jotka mua kuuntelee maailman tappiin saakka, varsinkin tuo yksi on vähän yllättävä tapaus. Ei olla ennen oikeastaan puhuttu usein ja nyt sitten viikon ajan joka päivä jompi kumpi on lopulta tullut puhumaan. Hädässä ystävät tunnetaan, niinhän se menee (: Ja rauhottavaa on se että ei se ole pelkkää avautumista puolin ja toisin, vaan myös rentoa jutustelua kaikesta turhasta. Se helpottaa.

Noo toivottavasti tämä viikko menee suht hyvin, voisi yrittää nähdä ihmisiä mutta kuitenkin pitää nyt tätä linjaa yllä (:

Mess

Huah, hyvin monimutkasta x.x Mä en oikeasti enään tiedä mitä ajatella ja mistä jajj...

Wanhat meni ihan hyvin, mua vaan yököttää kaikki kuvat itsestäni kun olen sellainen turvonnut pallura. Kaiken lisäksi olen nyt kipeenä, kaikki masentaa ja ahdistaa. Siskon kuolemastakin on kohta kuukausi, ikävä on ihan suunnaton, tuntuu kuin olisin nähnyt siskon ikuisuus sitten. En muista enään ääntä...

Lisäksi yksi ystävä on ollut tosi outo... jotenkin etäinen. Enkä tiedä miksi, tai sitten luulen taii en tiedä. Mitä oon tehnyt väärin ja mitä mun pitäisi tehdä. En vaan ymmärrä. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin monimutkaiselta kuin olla ja osaa.

Jos sitä nyt lähtisi siivoomaan tätä kämppää, ihan kuin hurrikaanin jäljiltä koko kämppä xd

Päivän ruuat ja liikkumiset

Aamupala:
- skyr vaniljarahka 170g 95kcal

Lounas:
- suklaabilar 75g 300kcal

Päivällinen:
- keso-raejuusto 1,5% 200g 140kcal
- salaatti, tomaatti, kurkku, paprika 100kcal?
- kalkkunaleikkele 40g 40kcal?
- raejuusto 0,3 % 100g 70kcal
- 2xnäkkileipä 90kcal (+kevytlevi 40kcal) = 130kcal
= 480kcal

Iltapala:
- skyr vaniljarahka 170g 95kcal (+mansikkarahkasta lusikallinen 20kcal?) = 115kcal

Yhteensä: 990kcal

Liikkumiset:
- crosstrainer 20min 260kcal
- kuntopyörä 17min 200kcal
- lenkki 45min 200kcal?
= - 660kcal

Että sellanen päivä sitten, mitäpä sen enempää turisemaan. Jaksoin raahautua sinne salillekkin pitkästä aikaa, koko päivän olin taas niin huonolla tuulella että huhhuh. Harmittaa pikkusen tuo lounas mikä meni karkkien mussuttamiseksi kun terveellisemmin olisi voinut syödä enemmänkin. Muttaah syöty mikä syöty, ei sille mitään voi. Sain sentään wanhojen mekon suurennutettavaksi, toivottavasti siitä nyt tulisi kiva :3

F*cking perfect

Joo... Tää olo on ihan kauhea. Oon syönyt tänään järkyttävästi, tänäänkin. En ymmärrä miksi en saa tätä tunnesyömistä pois, ennen söin loppujen lopuksi vaan seurassa ja juu lohduksi myös - mutta en näin paljon. Nyt mulla on vaan jatkuvasti paha olla ja syönsyönsyön, vanhemmat on kumpikin kärmeissään siitä että olen lihonut - wanhojen mekko ei mahdu enää päälle. Ja mulla on sen takia hirveen paha olo... Se mekko mahtui mulle ennen siskon kuolemaa mutta siitä se alamäki alko, en mä voi sitä siitä syyttää mutta mun syöminen ja liikkuminen on mennyt ihan päin prinkkalaa. En oo saanut enään itseeni takas ruotuun kuin ehkäpä päiväksi tai pariksi ja sitten se paha olo taas tulee. Oon niin pettynyt itseeni, miksi oon niin heikko - niin helvetin heikko.

Nyt mua oksettaa, mahaan koskee, oon syönyt mm. 2xskyr-rahkaa, hapankorppuja, ruisleipää, ranskalaisia melkein 2 lautasellista kurkkumajoneesilla, kananugetteja paljon, porkkanapiirakoita ja suklaabilareita. Kaloreita perkeleesti - perkeleesti aivan liikaa, liki 3000 varmaankin. Ajattelin huomenna mennä salille, osaksi sen takia että olen kuullut mässytys päivän jälkeen kannattaa seuraava päivä liikkua ja niin mä aijon tehdä. Kävin äsken lenkillä jos olo helpottaisi, eipä auttanut. Huomenna ajattelin myös juoda paaaljon vettä ja jos pystyisi tolla mässytyksellä olla sen kummempaa syömättä mitä ennen salia söisi skyr-rahkan ja sen jälkeen salaatin.

Ruoka auttaa hetken, hetken on sellain jees-fiilis. Mutta kun se kestää vain hetken, sitten tulee hirvee morkkis, sitten syö vielä lisäälisäälisää. Miks ihmeessä mä teen tän itselleni? Entä se ihana fiilis kun voi katsoa peiliin kun solisluut näkyy paremmin ja kasvot on mukamas kapeemmat? Kun farkut mahtuu paremmin jalkaa ja vatsa ei pömpötä kuin ihrapallo? Korttitalo alkaa vähitellen romahtamaan, mä en tiedä miksi. Oon kai liian heikko, itsekäs ja heikko sellaseen. En haluais syödä, yhtään mitään, oon kuitenkin syönyt, koska oon edelleen heikko. Liian heikko sille hetken helpotukselle, kun hetken onkin helpompaa syömisen takia. Nälkä on vaan hetkellinen olotila, kun sen vaan muistaisi. Laittelen ruokapäiväkirjaa esille tältä viikolta viikonloppuna, en nyt tiedä onko tuo hyvä vai huono tähän mennessä. Myönnän vähitellen, kyllä mulla on ongelma. Tällä hetkellä mun minä-kuva on vääristynyt, painan niiiin paljon ja välillä luulen näyttäväni samalta kuin esim. syksyllä. Ei se mene niin, oikeasti näytän kohta samalta miltä pari vuotta sitten, sitä kamaluutta en halua enään koskaan. JOTEN en odota huomiseen, muutos on tehtävä nyt, juuri nyt, muuten ei saa mitään aikaiseksi.

Viime viikonloppuna oli siskon hautajaiset, ne anto jonkunlaisen pisteen asialle. Edelleenkään mä en tajua mitä on tapahtunut, mutta aina välillä se iskee. Ikävä vaan on kova, varsinkin kun olisi vaikka mitä kerrottavaa ja kysyttävää... Mä meinasin jopa äidiltä kysyä hautajaisaamuna että millä kyydillä sisko oikein tulee, niijooh... Koko hautajaisten ajan vaan itkin, en mä pystynyt kenellekkään sen kummemmin puhumaan. Huah, mites se meni että pystyy pitää ittensä koossa... juupajuu. Tuntuu vaan et koko ajan yrittäis pitää jotain maskia yllä ja leikkiä et kaikki on ok, siskon kuolema on ok, ymmärrän et asiat on näin ja thats it. Mutta kun... Asia ei ole niin, liian monimutkasta.

Mursmeli oli ihana ja värjäs mun hiukset tänään, ihanat tuli <3 Olin vaan sillekkin nyt illasta ihana vittupää mutta ei se kai sitä hirveesti huomannut. Oon ollut vähän kaikille vittupää kun mulla ei kestä pinna yhtään... Huah, jos sitä huomenna soittelis niit wanhojenmekko paikkoja läpi jos jotain jämiä löytyis :/

When I'm with to you everything is fine

Paras viikonloppu ikinä kiitos tuon rakkaan mursmelin <3 Vaikkakin itkin pitkästä aikaa taas jonkun edessä, mutta ehkäpä mun pitää alkaa vähitellen käsitellä asiaa, siskon kuolemaa siis. Varsinkin kun hautajaiset lähestyy... tulee olemaan mun elämän vaikein päivä, vaikein asia ja vaikein hetki ikinä. Ja sain paljon asioita pois sydämeltä, sellasia joista oon tuntenut suuresti syyllisyyttä ja varsinkin kun en oo sanonut niitä hälle. Tanssittiin, sekoiltiin, juotiin, tanssittiin vähän lisää, kuunneltiin hyvää musiikkia ja SYÖTIIN! (:

Aiheeseen takasin palaten niin joo se paino ei oo mihinkään kadonnu ja ryhdistyminen on suht pysynyt mitä nyt viikonloppua ei lasketa (: Kyllä me terveellisestikkin syötiin tuolla välissä. 2vk aikana pitäisi olla selvä muutos näkyvissä... jaaa jos sitä jumpalle taas raahautuisi? Oon tehnyt vissiinkin jalkojeni kanssa välirauhan kun ne on mun mielestä ihan kivat... maha tässä nyt on se mitä vihaan yli kaiken niin kuin muutenkin keskivartaloa. Haluun nätin masun!

Ja sitte... nojaah. Pääsinpähän eroon tuosta ahdistavasta ihmisestä huh helpotus (: Vaikkakin siihen menikin aikaa ja se et toinen tulee mua kourimaan -.-' Yritin olla mahd normaali tuon yhden seurassa ja se omasta mielestäni onnistui ihan hyvin, en edes ajatellut mitään sen kummempaa ja olin oma... hyvin humalainen... itseni. Eniten koko illasta jäi häiritsemään se että tuo ahdistava ihminen tokasi vaan että olen kuulemma tuolle yhdelle vain "yhen illan säätö" en mikään kaveri, ei sitten törkeemmin olisi voinut sanoa. Onneksi tuo yksi sitten ei sanonut mitään vaan naureskeli, siitä tulee yhä useemmin paskapäisempi tuon ahdistavan seurassa. Muutenkin oli aika törkeä juttuineen ystävälle vaikka tietää mitkä aiheet sattuu kys. ihmistä, vaikka ne olisi kuinka vitsillä sanottu. Uskon kuitenkin sen sanaan että olen sille kaveri ja that's it.

Onnistun vihdoinkin uskottelemaan itselleni että asiat on näin eikä sille minkään voi. Oon lausunut sen niin monta kertaa muille, mutta vihdoinkin alan uskomaan sen itsekkin. Ei mun kannata pelätä et alitajuntaisesti odotan uutta hetkeä, vaan elää eteenpäin ja unohtaa sen kummempi. Jos toinen tilaisuus tulee niin great sit se tulee, mut muussa tapauksessa se pysyy kaverina ja näin (:

Vähitellen alkaa kai helpottaa, ei yksin, mutta on helpompi hengittää, helpompi olla vaan eikä tarvitse koko ajan keksiä tekemistä tai tekosyitä. Mulla vaan on muuten paha olla, oonko mä sitten ihan itsekäs. Jos olisinkin ihan hiljaa kaikesta niin en olis taakaksi, sitten pystyn kuuntelemaan muita ja olemaan muille hyödyksi. Nih. Sinne se positiivisuus menikin taas, itsesäälissä rypemistähän tää oli?

Weekend

Viikonloppu on kohta huh! Tää viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa eikä mun olo ole helpottunut kuin hitusen. Vaikkakin on tullut sannottua että on paljon helpompi olla, kyllä ne ajatukset edelleen siellä takaraivossa huutaa. Mä olen nyt ymmälläni, pystyn keskittymään vain unohtamiseen vaikka kaikkea tapahtuu mun ympärillä, kaveri vinkuu etten huomio häntä ja yksi yrittää yrittämistään vaikka asian oikea puoli on hänelle selvitetty. Niin ja laihtuminen, tänään kun mietin oikein kunnolla, tajusin että olen lihonut sen 7kg - se oikeasti kolahti, miten lähellä mä olen sitä painoa jossa olin erakko josta kukaan ei pitänyt. Joten! Nyt oikeasti se ruodussa oleminen alkaa, that's it (:

Mä näin aivan ihanan unen, tainoh, unen jota osasinkin odottaa. Se tuntui niin todelta ja kaikki oli siinä niin... onnellisia. Mä en tiedä millon mä olen viimeksi ollut onnellinen, varmaankin viime kesän alussa tai loppu kesästä. Hetkittäin olin jopa tyytyväinen painooni, elämä suht reilassa, mulla oli rakastava perhe ja ystävät (+ tuon yhden mursmelimarsmelin kanssa lähennyin! parhautta koko nainen <3 mun pien pelastaja), opin paljon uutta itsestäni... Mutta siihen ei osannut olla tyytyväinen? Nyt mulla on 7kg enemmän mukana, pää ihan hajalla, suhdedraamailu vaan jatkuu ja jatkuu sen takia etten osaa deletoida tunteita ja se isoin ja pahin asia on se että siskoa ei enää ole. "When everything feels like the movies, yeah you bleed just to know you're alive" sopii niin hyvin mun asioihin yli puoli vuotta sitten. Idiootti.

Kyllä mä aikanani osaan tuhota ne tunteet, siihen saakka leikitään ettei niitä ole, niin on helpompi. Se sattuu, mutta mikään ei voi enään sattua niin paljon kuin viime aikaset tapahtumat. Joten mä kestän sen, vaikka hampaat irvessä mä kestän, en halua menettää sitä kaverina. Siitä on tullut liian tärkeä sellainen.

Ja viikonloppu - toivottavasti tulee olemaan parempi kuin viimeiset kaksi viikonloppua (: Ärsyttää kyllä kauheesti tuo pakkanen kun lenkillekkään ei tarkene mennä... jos se sali kutsuisi.